Kirjat ja elokuvat 2018: 1. kvartaali

Mitään huippulukuelämyksiä ekan kvartaalin kirjoissa ei ollut. Iso osa lukemista olikin "työlähtöistä". Olen koettanut löytää vinkattavaksi uusia, kiinnostavia  kirjoja, joissa on elämäkerrallinen tai omaelämäkerrallinen näkökulma. Ja pajonhan niitä julkaistaankin, sen huomaa, kun asiaan nyt on ajatuksella perehtynyt. Etenkin  esikoiskirjailijat aloittavat usein omaelämäkerrallisilla teksteillä. Eihän sitä ehkä muuten tietäisikään, mutta usein kirjan julkaisuun liittyvissä haastatteluissa tämä  tulee ilmi.

Omaelämäkerrallisia kirjoja tässä kvartaalissa olivat seuraavat:
Nyman, Ossi: Röyhkeys - kohuttu kuvaus sosiaaliturvan varassa elävästä nuoresta miehestä.
Manninen, Laura: Kaikki anteeksi - kuvaus väkivaltaisen parisuhteen syövereihin sotkeutuvasta naisesta > päätyy vinkattavaksi.
Lähde, Kalle: Loppu luisu - Happotesti-kirjaa jatkava alkoholismin kuvaus.
Berlin, Lucia: Siivojan käsikirja ja muita kertomuksia -  postuumisti julkaistussa novellikokoelmassa on tarkkoja havaintoja elämästä > päätyy vinkattavaksi

Elämäkerallisuutta lukemistani edustivat seuraavat kirjat:
Lindholm, Pauliina: Komendantti - kuvaa Augustin Ehrensvärdin elämää  1700-luvun Suomenlinnassa > päätyy vinkattavaksi.
Soininen, Pirkko: Ellen - nyt niin  pinnalla olevan Ellen Thesleffin fiktiiviset Firenze-päiväkirjat > päätyy vinkattavaksi.

Elokuvapuolella on ollut hyvä tarjonta. Solsidan huvitti alkuvuodesta. Sen jälkeen olen nähnyt monta hyvää, Oscar-listoillakin edustettuina olevaa elokuvaa, mm. Lady Bird ja Three Billboards out of Ebbing puhuttelivat. Kvartaalin ainoa huippuelämystähti (kirjoihin niitä ei siis tullut yhtään...) meni kuitenkin The Florida projcet -elokuvalle, jota huomaan vieläkin välillä muistelevani. Se todella sai miettimään lasten asemaa ja epätasa-arvoisia mahdollisuuksia länsimaisissa hyvinvointiyhteiskunnissakin.

Putro pienenä -kiertue Forssan Vispilän Sointiklubilla

Muusikolta on tyylikästä kulkea tinkimättömästi omia polkujaan silläkin uhalla, että osa yleisöstä ehkä eksyy matkalle. Uusia kuuljoita löytyy ja ehkä entisetkin  jossakin vaiheessa löytävät takaisin.

Kuva Wikipedia

Ensimmäinen kontaktini Putroon on jostakin vuodelta 1999 (?) kun Loimaan Sillanalus-rockissa esiintyi bändi nimeltä Zen Café, joka kuullosti tosi hyvältä - tosin odotuksetkaan ei olleet korkeat, kyseessä kun oli sellainen pieni paikallinen rockfestari, joka soiteltiin nuorisotalon vieressä ihan konkreettisesti maantiesillan alla... eikä bändit olleet minulle tuttuja etukäteen. No, Zen Cafésta tuli sittemmin tuttu. Minä vähän putosin kuulijakunnasta joskus siinä Zen Cafén Jättiläinen-kokoelmalevyn tienoilla. Mm. Piha ilman sadettajaa -kappale oli, no, jotenkin  liikaa.

Putron soolotuotantoa olen seuraillut sittemmin aika passiiviisesti. Putron ikääntymistä ja vanhenemista koskevista lauluista on kyllä löytynyt kosketuspintaa näin "keski-iän tulokulmasta" katsottuna (Elämä on  juhla, Olet puolisoni nyt, Tavalliset hautajaiset jne.). Jotain tuntuu muuttuneen vuosien varrella:  Junnu Vainio -palkinnon saanut sanoittaja on hylännyt perinteiset riimit, mutta runonlauluja hän silti edelleen on. Putron sanoitukset ovat usein mukavasti avoimia, niin että ne voi tulkita monella tavalla. Huvitti, kun  huomasin, että netin keskustelupalstoilla kysellään, että mistä siinä Olet puolisoni nyt -laulussa oikein  lauletaan...

Kauniiden, filosofistenkin sanoitusten lisäksi jo silloin 1990-luvun lopulla Putro kirjoitteli ironisia tarinoita ei-niin-miellyttävistä ihmisistä. Jo  ihan ensi keikalta mieleen jäi pyörimään kammottavan osuva Taxi-kappale:
"Mä en usko rakkauteen
ja mä en tahdo kuulla
että sinä uskot niin
Ja mä en tahdo luulla
että tämä kestäisi
no viikon taikka kaksi
Mä en tahdo enempää
Siis tilaa jo se taksi..."
Uusimman, Valkoinen hetero -levyn (2017) Kohta pidetään hauskaa -kappale voisi olla oikea #meetoo-kampanjan tunnuslaulu, niin kammottava mieskuva siinä esitetään:
"Tyttö hei, nyt rauhoitut, mä hädintuskin koskin
Sitä paitsi itse istuit siihen viereeni
Jokuhan tuon pienenpienen hameen puki päällesi..."

Eilen Putro siis kävi Putro pienenä -kiertueensa merkeissä Forssassa Vispilän Sointiklubilla. Keikka taisi olla ympäri Suomen kiertävän kiertueen ensimmäisiä. Keikkakokemus oli taas tosi hyvä. Putron tapaiselle esiintyjälle tila on ihanteellinen, sinne mahtuu kai enimmillään noin 80 ihmistä. Mies ja kitara -meininki (+ ajoittaiset konetaustat) toimi hyvin. Putro on hyvin tekstivetoinen esiintyjä, runonlaulaja tosiaan. Nyt joka sanasta sai selvää (välillä nuppineulan putoamisenkin olisi voinut kuulla) ja sanoma välittyi.

Konsertista jäi  mieleen erityisesti kaksi kappaletta, joita en ollut ennen kuullut. Toinen  oli uusimman levyn Matkamuistot-kappale, joka on sellainen putromainen elämää filosofisesti pohtiva sanoitus:
"Elämä on sarja
Surujenkin sarja
Ja joka sitä pelkää
Jää hyllylle ja pölyyntyy
Niin kuin matkamuistot
Niin kuin matkamuistot..."
Ja se toinen oli minunkaltaiselleni pessimistille sopiva Mitäpä jos -hengennostatuslaulu  Elämä on juhlaa -albumilta (2009):
"Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?
Ja elämä tapahtuu sinä aikana"

Mukava tavata uudelleen, Samuli! Kyllä kaiken tyhjäpäisen popin seassa on varmaan paikka myös musiikille, jossa välitetään ajatuksia.

Mökkielämää

Jo nyt alkaa tuntua sellainen pieni kutina ja odotuksen tunne... Kevät on täällä nopeammin kuin huomaakaan. Kevät on ihana vuodenaika kaikkiaan, mutta yksi kivimmista jutuista on se, että keväällä pääsee taas kesämökille! Metsään, luonnonhelmaan!

Siitä on  jo yli kolmekymmentä vuotta, kun silloinen poikakaveri, nykyinen siippa, vei minut perheensä kesämökille Heinolan metsiin. Mökki oli silloin aika uusi, mutta pieni ja  ihan ilman mukavuuksia (niin kuin  nytkin). Minun oli vaikea ymmärtää mökkeilyn autuutta, ja vaikeaa se oli nimenomaan siksi, että olen itse niin maalainen, maalaistalosta kotoisin. Minulle siis puunhakkuussa, vedenkannossa ym. mökkiaskareissa ei ollut mitään herttaista eksotiikkaa. Ihan vaan ihmettelin, että eikö ihminen voisi käyttää aikaansa joko johonkin  tuottavampaan ja järkevämpään työhön tai mukavampaan vapaa-ajanviettoon - mutta että turata metsissä alkeellisissa olosuhteissa... Kantovesi, ulkohuussi - ja herra paratkoon! - kaasuliesi, johon pitkän aikaa kieltäydyin koskemasta, varmana siitä, että se räjähtää silmille.... Alku oli siis vähän tahnea, mutta pikkuhiljaa minusta kehittyi kunnon mökkiläinen.

Missään ei linnut laulua niin huikeasti kuin mökillä varhaisen kevään päivinä.
Missään ei ole niin hyviä löylyjä kuin  mökkisaunassa.
Missään muualla ei huvita enää uida kuin mökkijärvessä saunan jälkeen.
Missään  muualla ei tarjoilla aamiaista laiturilla. 
Missään ei ruuat (mm. ne grillatut ja savustetut) maistu niin hyviltä kuin mökillä.
Missään muualla ei saa pannukahvia.
Missään ei kuikka huuda kesäyössä yhtä surullisesti.
Missään muualla ei voi nukkua yötä ulkona terassilla.
Missään muualla ei näe kiiltomatoja öisin.
Missään ei ole sellaisia marja- ja sienimaastoja.
Missään ei ole sellaista lukuinspiraatiota kuin mökillä sadepäivänä tai syyspäivänä. 
Missään ei nukuta niin hyvin kuin syyspimeällä sateen ropistessa mökin kattoon.
Missään ei voi vajota niin syvälle ajatuksiin kuin mökin takkatulen ääressä.
Missään ei paha maailma ole yhtä kaukana, patteriradio kun on helppo sulkea ja unohtaa.

 Ei enää monta päivää ja yötä, täältä tullaan kesämökki!