lauantai 2. joulukuuta 2017

Amaryllikset uuteen kukkaan - temppu ja miten se tehtiin...

Amaryllis, juuri se joulunpunainen, on minulle joulukukka numero yksi. Vuodesta vuoteen teen urhean yrityksen saada sipuli kukkimaan uudestaan seuraavana vuonna. Tänä vuonna näyttäisi siltä että onnistun ihan POIKKEUKSELLISEN hyvin. Niinpä dokumentoin, kuinka tähän on päästy. Ruukussa näyttää siis näin lupaavalta tällä hetkellä, kukkavartta ovat työntämässä kahden edellisen vuoden sipulit:


Ja näin temppu tehtiin:

  • Joulun jälkeen leikkasin kuihtuneet kukkavarret hetimmiten pois.
  • Jatkoin kukkien (=lehtien) kastelua melko niukkaan tapaan alkukesään asti (kukat työnsivät pitkää, tuettavaa, honteloa lehteä).
  • Alkukesästä istutin sipulit hyvään maahan, siihen tavalliseen, melko varjoisaan paikkaan aidan viereen.
  • Kesä oli poikkeuksellisen sateinen ja viileä, siitä sipulit kai pitivät (ehkä aiemminkin olisi kannattanut panostaa enemmän kasteluun?) - ne todella kasvoivat!
  • Elokuun lopussa, sateiden keskellä, muistin sipulit - lehdet olivat jo lähes kuivuneet, lykkäsin  sipulit pikapikaa kellariin kuivumaan (kellarin sisälämpötila loppusyksystä on n. 10 astetta).
  • Unohdin sipulit totaalisesti.
  • Marraskuun puolivälissä, suunnilleen työurani karmeimman työpäivän päätteeksi (= 12 h  sisältäen nälkää, janoa ja vilua) siippa alkoi kysellä sipulien ja niiden istuttamisen perään.
  • Etsittiin ja etsittiin sipuleita, joita ei löytynyt.
  • Seurasi väsyneen ihmisen (=minä)  hirveä tantrum, itkua ja huutoa  - vuosikymmenen parhaat sipulit hukassa!
  • Seuraavana aamuna siippa (koluttuaan kellarin läpikotaisin) oli löytänyt sipulit "jostakin laatikosta", jonka päälle oli laitettu jotakin peitoksi, niin että ne olivat olleet pimeässä, herraties kuinka kauan.
  • Kumpikaan ei tunnustanut laatikkoon laittamista, saati peittämistä.
  • Toisesta sipulista erotti jo kukkavarren kärjen (!).
  • Molemmat sipulit laitettiin vatiin likoamaan haaleaan veteen 2-3 tunniksi, niin että vesi ylsi vain sipuleiden juurille.
  • Molemmat sipulit istutettiin laakeaan ruukkuun.
  • Istutusvaiheessa multa kasteltiin aika kosteaksi, mutta sen jälkeen ruukkua ei ole kasteltukaan.
  • Vajaan viikon päästä toinenkin sipuli alkoi työntää kukkavartta ja se ensimmäinen toista kukkavartta (!).

Näin siis onnistuin tänä vuonna, mutta en ole varma, haluanko hoitaa homman samalla tavalla vastaisuudessa...

2 kommenttia:

  1. Moi, minustakin Amaryllis on kukkien kuningatar. Omenankukka on lempivärini. Olen muutaman kerran saanut ne myös uudelleen kukkimaan. Muistan erityisesti erään hellekesän 90-luvun puolivälissä jolloin pihalleistutetut sipulit alkoivatkin kukkia heinäkuussa!!! Silloin oli tosi paahteisesta, miten lie menivät rytmeissään sekaisin. Nykyään on vaikea löytää sellaisia todella isokokoisia sipuleita, tykkään että on kokoa ja näköä ��

    Rentouttavaa joulunaikaa rankan syksyn jälkeen!

    Kaisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua sinullekin! Niinhän siinä kävi, että noista tuli pitkiä ja honteloita, mutta kohta kukkivat kyllä.

      Poista