Kirjat ja elokuvat 2017: 4. kvartaali

Syksy meni ennennäkemättömissä työkiireissä (blogistakin kiireen ja väsymyksen kyllä huomaa...) ja kun vielä pieni opiskeluprojekti painoi päälle, vapaa-ajan lukemiset ovat jääneet ennätysvähiin.

Vähät lukemiset eivät sitten olleet kevyimmästä päästä. Tänä vuonna on yleensäkin  tullut luetttua monta raamatunoloista kuvausta amerikkalaisesta elämästä: Hanya Yanagihara, Nathan Hill ja ehdottomasti vaikuttavimpana marraskuussa Paul Austerin 4321. Että minä rakasta näitä vaihtoehtoisten elämänkulkujen kuvauksia - joku vuosi sittenhän olin ihan täpinöissäni Atkinsonin Elämä elämältä -romaanista. Austerin kirjan rakenne on sinänsä selkeä, Archie Fergusonin ensimmäinen elämänkulku kuvattiin luvuissa 1.1, 2.1, 3.1 jne., toinen elämänkulku luvuissa 1.2, 2.2, 3.2 jne. Mutta elämänkäänteet menivät sen veran monimutkaisiksi, että ensimmäistä kertaa elämässäni piti tehdä lukiessa muistiinpanoja. Mitä tapahtui Archie-1:n perheelle, ketä ystävät olivat, suhde naisiin (etenkin siihen tiettyyn), miten opiskelut menivät, missä asui... Työlästä, mutta palkitsevaa - huippuelämystähti!

Toinen huippuelämys oli Liksomin Everstinna -kirja. Kirjahan kertoon fiktiivisen tarinan Annikki Kariniemen elämästä ja hänen avioliitostaan Oiva Willamon kanssa. Tarina on mikä on, mutta kirja lumosi minut kielellään. Kirja on kerrottu lapin murteella ja minun oli ihan pakko lukea sitä joko oikeasti äänen tai mielessäni ääneen, sellainen kielellinen herkku tämä kirja oli  - myös huippuelämys!

Siinä ne syksyn huippuelämykset olivatkin. Elokuvapuolella oli synkkää. Marraskuu meni niin, että en edes käynyt elokuvissa - koskahan olisi viimeksi parhaalla katsomiskaudella niin käynytkään?

Amaryllikset uuteen kukkaan - temppu ja miten se tehtiin...

Amaryllis, juuri se joulunpunainen, on minulle joulukukka numero yksi. Vuodesta vuoteen teen urhean yrityksen saada sipuli kukkimaan uudestaan seuraavana vuonna. Tänä vuonna näyttäisi siltä että onnistun ihan POIKKEUKSELLISEN hyvin. Niinpä dokumentoin, kuinka tähän on päästy. Ruukussa näyttää siis näin lupaavalta tällä hetkellä, kukkavartta ovat työntämässä kahden edellisen vuoden sipulit:

Ja näin temppu tehtiin:

• Joulun jälkeen leikkasin kuihtuneet kukkavarret hetimmiten pois.
• Jatkoin kukkien (=lehtien) kastelua melko niukkaan tapaan alkukesään asti (kukat työnsivät pitkää, tuettavaa, honteloa lehteä).
• Alkukesästä istutin sipulit hyvään maahan, siihen tavalliseen, melko varjoisaan paikkaan aidan viereen.
• Kesä oli poikkeuksellisen sateinen ja viileä, siitä sipulit kai pitivät (ehkä aiemminkin olisi kannattanut panostaa enemmän kasteluun?) - ne todella kasvoivat!
• Elokuun lopussa, sateiden keskellä, muistin sipulit - lehdet olivat jo lähes kuivuneet, lykkäsin  sipulit pikapikaa kellariin kuivumaan (kellarin sisälämpötila loppusyksystä on n. 10 astetta).
• Unohdin sipulit totaalisesti.
• Marraskuun puolivälissä, suunnilleen työurani karmeimman työpäivän päätteeksi (= 12 h  sisältäen nälkää, janoa ja vilua) siippa alkoi kysellä sipulien ja niiden istuttamisen perään.
• Etsittiin ja etsittiin sipuleita, joita ei löytynyt.
• Seurasi väsyneen ihmisen (=minä)  hirveä tantrum, itkua ja huutoa  - vuosikymmenen parhaat sipulit hukassa!
• Seuraavana aamuna siippa (koluttuaan kellarin läpikotaisin) oli löytänyt sipulit "jostakin laatikosta", jonka päälle oli laitettu jotakin peitoksi, niin että ne olivat olleet pimeässä, herraties kuinka kauan.
• Kumpikaan ei tunnustanut laatikkoon laittamista, saati peittämistä.
• Toisesta sipulista erotti jo kukkavarren kärjen (!).
• Molemmat sipulit laitettiin vatiin likoamaan haaleaan veteen 2-3 tunniksi, niin että vesi ylsi vain sipuleiden juurille.
• Molemmat sipulit istutettiin laakeaan ruukkuun.
• Istutusvaiheessa multa kasteltiin aika kosteaksi, mutta sen jälkeen ruukkua ei ole kasteltukaan.
• Vajaan viikon päästä toinenkin sipuli alkoi työntää kukkavartta ja se ensimmäinen toista kukkavartta (!).

Näin siis onnistuin tänä vuonna, mutta en ole varma, haluanko hoitaa homman samalla tavalla vastaisuudessa...