Keski-ikäisen elämä ei ole aina kivaa. Blogin tarkoitus on tietoisesti etsiä ilonaiheita. Blogi ei ole kovin henkilökohtainen, tarkoitus on nostaa esille arjessa vastaan tulevia kulttuuri- ym. elämyksiä.
sunnuntai 22. lokakuuta 2017
Kirjat ja elokuvat 2017: 3. kvartaali
Kolmannessa kvartaalissa on mukana heinäkuun lomakausi, jolloin vielä jotain ehti lukemaankin. Sen jälkeen tuli syksy ja ennen näkemättömät työkiireet, jotka ovat kuihduttaneet lukuharrastuksen lähes olemattomiin. Kun vielä hölmö menin ilmoittautumaan avoimen yliopiston kurssille, se vähäkin lukeminen on lokakuussa keskittynyt tenttikirjaan. Oikein odotan, että pääsen lukemaan syksyn uutuuksia, kun vaan työkiireet helpottaisivat!
Mutta asiaan: ensin mukavat kirjaelämykset. Huippuelämys oli Asko Sahlbergin Pilatus (Like, 2016). Jo aiemmin lukemani Herodes (WSOY, 2013) antoi kuvan, että nyt on kyseessä kovan luokan tarinankertoja. Herodeksesta jäi kuitenkin sellainen olo, että olisi pitänyt tietää enemmän ajan historiasta, henkilöt ja paikat menivät vähän sekaisin, etenkin kun en pystynyt lukemaan kirjaa yhtä kyytiä. Pilatuksen sitten ahminkin suunnilleen kerralla, ja tarinahan olikin tuttu. Jotakin kertojan lahjoista kertoo, että aidosti jännitti, että kuinkahan tälle Jeshualle käy, selviääkö hengissä vai ei...
Laura Lehtilän Takapenkki (Otava, 2017) oli kvartaalin hauskin tuttavuus. Mahtavia hahmoja: rääväsuinen itämurretta vääntävä mummo ja työvoimatoimiston keski-ikäinen virkailijarouva Tuula, johon jotenkin samaistuin... Sinänsä vähän surulliset teemat käsitellään vauhdilla ja lämpimällä huumorilla, minua ainakin nauratti ajoittain ihan ääneen. Tästä tuli mieleen Soili Pohjolan Käyttövehkeitä (Atena, 2015).
Kirjastossa kävi kirjailijavieraan Sirpa Kähkönen ja sen kunniaksi käytin lokakuun lukuenergiani hänen Kuopio-sarjansa kertaamiseen. Sarjaahan on ilmestynyt jo seitsemän osaa. Ensimmäinen osa, Mustat morsiamet (Otava, 1998), kertoo poliittisista syistä Suomessa 1920-luvulla vangitun miehen vaimosta. Miljöönä on Kuopio, ja etenkin tässä ekassa osassa minun sydäntäni lämmitti äärimmäisen luonteva savolaisen puheen ja ajattelun kuvaus, niin että vältettiin kaikki keinotekoinen "viäntäminen". Siitä tarina jatkuu niin, että (toistaiseksi) viimeinen osa on elokuusta 1968 kertova Tankkien kesä (Otava, 2016). Mustissa morsiamissa aikajänne on pidempi kuin seuraavissa teoksissa - monet myöhemmistä ovatkin yhdenpäivänromaaneja. Myöhemmissä kirjoissa myös henkilögalleria laajenee kirja kirjalta. Sarja kannattaa kyllä lukea järjestyksessä.
Sirpa Kähkönen kävi tosiaan vierailulla kirjastossamme. Hyvä vierailu se olikin, Kähkönen on hyvä puhuja ja lopuksi virisi hieno keskustelu mm. kirjailijantyöstä, Suomen nykytilasta, kirjallisuuden mahdollisuuksista muuttaa maailmaa jne. Kyllähän kirjamessuilla ym. kirjailijoita on kiva kuunnella, mutta suosittelen kyllä näitä kirjastojen kirjallisuusiltoja, joissa aikaa on enemmän ja kaupalliset paineet kaukana...
Kvartaalin elokuvat voin kuitata sillä, että Finlandia-elokuvasta RSO:n säestyksellä ja Rakkautta ja anarkiaa -festareilta olen tehnyt erilliset postaukset. Ne olivat kvartaalin elokuvalliset kohokohdat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti