Kirjat ja elokuvat 2017: 3. kvartaali

Kolmannessa kvartaalissa on mukana heinäkuun lomakausi, jolloin vielä jotain ehti lukemaankin. Sen jälkeen tuli syksy ja ennen näkemättömät työkiireet, jotka ovat kuihduttaneet lukuharrastuksen lähes olemattomiin. Kun vielä hölmö menin ilmoittautumaan avoimen yliopiston kurssille, se vähäkin lukeminen on lokakuussa keskittynyt tenttikirjaan. Oikein odotan, että pääsen lukemaan syksyn uutuuksia, kun vaan työkiireet helpottaisivat!

Mutta asiaan: ensin mukavat kirjaelämykset. Huippuelämys oli Asko Sahlbergin Pilatus (Like, 2016). Jo aiemmin lukemani Herodes (WSOY, 2013) antoi kuvan, että nyt on kyseessä kovan luokan tarinankertoja. Herodeksesta jäi kuitenkin sellainen olo, että olisi pitänyt tietää enemmän ajan historiasta, henkilöt ja paikat menivät vähän sekaisin, etenkin kun en pystynyt lukemaan kirjaa yhtä kyytiä. Pilatuksen sitten ahminkin suunnilleen kerralla, ja tarinahan olikin tuttu. Jotakin  kertojan lahjoista kertoo, että aidosti jännitti, että kuinkahan tälle Jeshualle käy, selviääkö hengissä vai ei...

Laura Lehtilän Takapenkki (Otava, 2017) oli kvartaalin hauskin tuttavuus. Mahtavia hahmoja: rääväsuinen itämurretta vääntävä mummo ja työvoimatoimiston keski-ikäinen virkailijarouva Tuula, johon jotenkin samaistuin... Sinänsä vähän surulliset teemat käsitellään vauhdilla ja lämpimällä huumorilla, minua ainakin nauratti ajoittain ihan ääneen. Tästä tuli mieleen  Soili Pohjolan Käyttövehkeitä (Atena, 2015).

Kirjastossa kävi kirjailijavieraan Sirpa Kähkönen ja sen kunniaksi käytin lokakuun lukuenergiani hänen Kuopio-sarjansa kertaamiseen. Sarjaahan on ilmestynyt jo seitsemän osaa. Ensimmäinen osa, Mustat morsiamet (Otava, 1998),  kertoo poliittisista syistä Suomessa 1920-luvulla vangitun miehen vaimosta. Miljöönä on  Kuopio, ja etenkin tässä ekassa osassa minun sydäntäni lämmitti äärimmäisen luonteva savolaisen puheen ja ajattelun kuvaus, niin että vältettiin kaikki keinotekoinen "viäntäminen". Siitä tarina jatkuu niin, että (toistaiseksi) viimeinen osa on elokuusta 1968 kertova Tankkien kesä (Otava, 2016). Mustissa morsiamissa aikajänne on pidempi kuin seuraavissa teoksissa - monet myöhemmistä ovatkin  yhdenpäivänromaaneja. Myöhemmissä kirjoissa myös henkilögalleria laajenee kirja kirjalta. Sarja kannattaa kyllä lukea järjestyksessä.

Sirpa Kähkönen kävi tosiaan vierailulla kirjastossamme. Hyvä vierailu se olikin, Kähkönen on hyvä puhuja ja lopuksi virisi hieno keskustelu mm.  kirjailijantyöstä, Suomen nykytilasta, kirjallisuuden mahdollisuuksista muuttaa maailmaa jne. Kyllähän kirjamessuilla ym. kirjailijoita on kiva kuunnella, mutta suosittelen kyllä näitä kirjastojen kirjallisuusiltoja, joissa aikaa on enemmän ja kaupalliset paineet kaukana...

Kvartaalin elokuvat voin kuitata sillä, että Finlandia-elokuvasta RSO:n säestyksellä ja Rakkautta ja anarkiaa -festareilta olen tehnyt erilliset postaukset. Ne olivat kvartaalin elokuvalliset kohokohdat.

Suosalon lumoissa

Nuorena kävin enemmän teatterissa, nykyään ole luvattoman laiska teatterin suhteen... Mutta nyt oli sellaista herkkua tarjolla, että minäkään en voinut vastustaa. Forssan Työväentalolla oli Martti Suosalon vierailuesitys, näytelmä oli Palvelija. Työväentalo muuten valittiin Suomen kauneimmaksi viime kesän äänestyksessä.

Työviksen kaunis lava

Helsingin Kaupunginteatterin sivulla kerrotaan näytelmästä näin: "Palvelija kertoo rikosylikomisario Arto Jylhämöstä, joka pitää seminaariluennon aiheesta 'Ihmisen luonne rikospoliisin näkökulmasta'. Rikoskomisarion lisäksi näytelmässä tavataan kavalkadi palvelualan ammattilaisia kätilöstä ja papista mielenterveyshoitajaan ja parturikampaajaan". Jylhämöä, ja kaikkia muita sivupersoonia esittää siis Martti Suosalo, joka on myös ohjannut näytelmän (ilmeisesti yhdessä Raila Leppäkosken kanssa). Kantaesitys on ollut huhtikuussa 2015 ja esitykset jatkuvat myös Helsingin kaupunginteatterilla.

Teksti on Kari Hotakaisen. Minulla on aina ollut vähän ongelmia Hotakaisen tekstien kanssa. Pidän hirveästi Hotkaisen ajatuksista, ja tavasta millä hän ne sanoo. Olen kuitenkin vähän sellainen juoniromaanien ystävä ja Hotakaisen rakenteet ovat hieman toisenlaisia. Esim. Ihmisen osa -kirjassa lankakauppias Salme Malmikunnas kertoo elämästään häntä haastattelevalle kirjailijalle. Elämäntarinansa ohessa Salme tulee kommetoineeksi monia asioita terävästi. Samoin tässä näytelmässä Arto Jylhämö seminaariesityksessä kommentoi monenlaisia asioita käyttäen yhtä rikostapausta esimerkkinä. Erityisesti Jylhämö pohtii ihmisen asettumista palvelijan rooliin. Seminaariesitys ja rikostarina sekoittuvat iloisesti ja välillä vähän epäselvästikin - mutta kyllä rikoskin ratkeaa.

Suosalon esitys oli tosi mukaansatempaava. Voi olla, että tämä on jo alunperin suunniteltu kiertäviä esityksiä varten, koska se toimi näissäkin olosuhteissa hyvin. Lavastus oli niukka (mutta tehokas) ja puvustus suorastaan nerokas! Ei uskoisi, miten yhdellä puvuntakilla saa pienin muutoksin lavalle useita erilaisia tyyppejä. Olen aina rakastanut näitä juttuja, joissa yksi ihminen taipuu moneksi - ja Suosalohan on tällaisessa ihan suvereeni! Pieni ryhdin ja äänen muutos, lakki silmille, takki vähän vinoon ja  - a vot! - rikoskomisarion tilalla on suntio. Naishahmonkin Suosalo tekee uskottavasti.

Työväentalo taipui yllättävän hyvin esitystilaksi. Erityisesti äänentoistoa ihastelin. En ole varma oliko esityksellä oma äänimies mukana vai oliko hän talon puolesta, mutta hyvin toimi... Olimme kyllä etupuolella salia, joten en ole ihan varma miten takariveistä nähtiin. Paikalla oli n. 300 teatterin ystävää. Kuten olen usein ihastuksella todennut: kyllä meillä pikkukaupungeissa osataan lähteä liikkeelle, kun jotain hyvä on tarjolla, olipa esitys sitten kotikutoisempi tai kauempaa tuotu.