Tähän aikaan vuodesta Jokioisilla järjestetään Kartanoalueen joulumarkkinat ja siihen liittyvät Kartanokahvit eli Jokioisten maa- ja kotitalousnaisten järjestämä kahvitus Jokioisten kartanon tiloissa. Viime vuoden kahvitarjoiluihin osallistui Facebook-sivujen mukaan n. 400 ihmistä, joten ajoittaisia ruuhkiakin lienee syntynyt. Mutta ainakin tänään heti siinä kello kymmenen jälkeen oli oikein mukavaa ja rauhallista, kun kävimme nauttimassa siellä sunnuntain aamukahvit. Varsin kohtuulliseen seitsemän euron hintaan sai maukkaat "sen seitsemän sortin" tarjoilut, makeaa ja suolaista sopivassa suhteessa.
Sen verran olen pessimisti, että päätin ottaa kameran mukaan ja ikuistaa kahvitteluympäristön vähän tavallista tarkemmin. Kartanohan on MTT:n seuraajan eli Luonnonvarakeskuksen (Luke) hallinnon käytössä, ja sinne ei siis ihan normiarkena tavallisella kaduntallaajalla ole asiaa. Siksi kahvitilaisuus on aina ollutkin mukava tapa päästä kurkistamaan kartanon saleihin. Kartanoalueen rakennukset omistaa nykyään Senaattikiinteistö ja Luke luopuu kiihtyvällä tahdilla tilojen vuokraamisesta. Ei siis voi olla ihan varma, vieläkö vuoden päästä pääsee kartanoon kahvittelemaan, vai onko se jo jollakin uudella omistajalla - sellaista on maailman meno nykyään...
Museoviraston sivuila kerrotaan, että kenraalimajuri von Willebrand rakennutti alueelle yhteensä yli 30 rakennusta 1800-luvun alkuvuosina. Uusklassistinen päärakennus on vuodelta 1798. Laaja englantilaistyyppisine puisto on peräisin 1600-luvulta. Von Willbrandin jälkeen omistajiin kuului mm. Alfred Kordelin, jonka kuoleman jälkeen kartano siirtyikin Suomen valtion omistukseen. Lisätietoa kartanon historiasta esim. seuraavilla sivuilla:
Jokioisten kartano ja Loimijokilaakson viljelymaisema. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
Tässä ensin vähän ulkokuvia:
Ja sitten vielä joku sisäkuvakin hienoista yksityiskohdista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti