Salon helmi: Veturitalli

Salon taidemuseo Veturitalli on ihan lempimuseoitani. Monestakin syystä: se on kivan matkan päässä, se on sopivan kokoinen ja siellä on usein juuri minua puhuttelevia näyttelyitä. Pidän paljon valokuvista ja Veturitalli on hemotellut minua vuosien varrella monella hyvällä kansainväliselläkin näyttelyllä. Esimerkiksi vuonna 2012 siellä oli pohjoisen villielämiä kuvanneen luontokuvaaja Jim Brandenburgin näyttely ja 2010 Steve McCurryn valokuvanäyttely. Myös kotimaista valokuvaa on esitelty (Hannes Heikura, Heikki Willamo jne.).

Satunnaisen arkivapaan kunniaksi teimme taas vierailun Veturitallille. Siellä on nyt nimittäin aivan uskomattoman hieno valokuvanäyttely, Nick Brandtin luontovalokuvia. Näyttely on saanut hyvin julkisuutta Hesarissa ym. Museon henkilökunta kertoikin, että ensimmäisen vajaan parin viikon aikana näyttelyn on jo nähnyt n. 3000 ihmistä. Oli siis oikein hyvä ajatus poiketa siellä näin arkiaamuna. Ryhmiä oli, koululaisia ja tarhalapsia, satunnaisia muitakin kävijöitä, mutta ei mitään ruuhkaa. Kuvia sai katsella ihan rauhassa ja vaikuttua.

Matkatuliainen eteisen seinälle

Nick Brandt on "aiemmassa elämässään" ollut mainosvalokuvaaja ja tehnyt musiikkivideoita. Michael Jacksonin musiikkivideoita kuvatessaan hän on innostui Afrikan luonnosta ja sen suojelusta. Brandtin valokuvat eivät ole tyypillisiä luontovalokuvia vaan ennemminkin taidevalokuvia luonnosta. Ne eivät ole mitään "toimintakuvia" vaan niitä voisi sanoa rauhallisksi muotokuviksi eläimistä. Kuten hän videohaastattelussaan kertoo, vanhemmat kuvat ovat aika romantisoitujakin (mutta ah!, niin kauniita).

Brandtilla on hyvät kotisivut ja siellä portfolioita, joissa eri kausien kuvia esitellään. Mutta on se vaan eri hienoa nähdä hyvin vedostettuja valokuvia hyvin esille asettuna, joten Saloon kannattaa ehdottomasti tehdä retki 17. 5. mennessä! Toki Salon taidemuseossa on muitakin hyviä näyttelyitä kuin valokuvanäyttelyitä. Brandtin jälkeen luvassa on Leena Luostarisen muistonäyttely, varmasti käymisen arvoinen sekin.

Hidastamista ja mindfulnessia, osa II

Muisto Oulusta jostakin vuodelta 1990 (?): istun päivät kotona ja koetan kirjoittaa gradua, työ ei oikein suju. Viikon lähes paras hetki on keskiviikko(?) -iltapäivä, kun avomies saapuu yliopistolta luennoiltaan ja on poikennut Iskon Kesoilin kautta. Mukana on kaksi sieltä ostettua maukasta voisilmäpullaa ja keitämme iltapäiväkahvit. Kahvihetken kruunaa televisioista tuleva Heikki ja Kaija –sarja, jonka käänteet tai lähinnä käänteettömyys huvittaa meitä kovasti.

Heikki ja Kaija - tv-sarjaa alettiin tehdä Tampereella jo vuonna 1961. Päärooleissa on aviopari Vili Auvinen ja Eila Roine. Valtakunnan verkkoon sitä alettiin ilmeisesti lähettää vuonna 1965 ja sen jälkeisistä jaksoista lopetusvuoteen 1971 on olemassa nauhoituksia, jotka nyt on sitten koottu dvd-levyille. No, nehän piti heti hankkia! Että nyt sitten, jos vain olemme kotona, viikonlopun iltapäiväkahvihetki kruunataan jälleen katsomalla Heikkiä ja Kaijaa:

Taas ollaan ydinasioiden äärellä: kyse on hidastamisesta ja mindfulness-harjoituksista parhaimmillaan. Sarjan jaksot ovat useimmiten hyvin pienten tapahtumien ympärille kehitettyjä, todellista arkirealismia. Ne kuvaavat 60-luvun arkielämän ja elämäntavan muutosta lähes dokumentin voimalla. Onko varaa hankkia talo vai olisiko varmempi pysyä vuokralla? Pitäisikö Kaijan lähteä töihin? Riittääkö yksi lapsi? Mikä on miehen rooli kotona? Voitaisiinko perheeseen ostaa auto? Kaijan äidin ja entisen naapurin, Lahtiskan, kautta päästään kurkistamaan myös 1960-luvun vanhusten asemaan. Yläkerran vuokralaisten kautta myös opiskelijaelämää valotetaan. Heikin työpaikka taas antaa kuvaa sen ajan työelämästä.

Sarjan on käsikirjoittanut Reino Lahtinen. Hän on luonut sarjaa joitakin loistavia roolihahmoja. Sylvi Salonen tekee ikimuistoisen roolin Lahtiskana ja Veijo Pasanen Heikin kaverina Anterona. Sittemmin Reino Lahtinen käsikirjoitti maaseutuelämää kuvaavan, aivan yhtä osuvan Rintamäkeläiset-sarjan, jota taas esitettiin 1972-1978.

Linkitän tähän YLEn Elävän arkiston jakson, jossa Kaija on saanut joululahjaksi sähkövatkaimen. Kyllä, se todella on jakson pääaihe. Vai kuulostaisiko paremmalta sanoa että ”se kuvaa kulutuskulttuurin muutosta”? Tässä(kin) osassa huomio kiintyy myös siihen, miten suhtautuminen tupakointiin on muuttunut vuosikymmenten varrella.