Osallistuin heinä-elokuun vaihteessa paikallisen kansalaisopiston kaksipäiväiselle lankojen kasvivärjäyskurssille. Kurssi pidettiin opiston kesämökin rannassa. Etukäteen hieman pelotti, kun säätiedotuksissa lupailtiin hurjaa ukkosmyrskyä ensimmäiselle päivälle. No, onneksi keli oli aika kohtuullinen, toisena päivänä sitten suorastaan ihanteellinen.
Olin tehnyt valmiiksi n. 50 gramman vyyhtejä 7 veljestä -langasta, valkoisesta, luonnonvalkoisesta ja vaaleanharmaasta. Kurssin ekana päivänä mulle sitten selvisi, että vyyhtiin kannattaa laittaa muutama väljä pasmalanka estämään vyyhdin sotkeutumista ja tietysti joka vyyhteen myös haltijalanka, josta sitä sitten roikotetaan väripadoissa kepin varassa. Hyväksi haltijalangaksi osoittautui kurssilta saatu moppilanka (vyyhtejä selvitellessä esim. kalalanka tuntui erittäin helposti sotkuun menevältä...).
Ensimmäisenä päivänä pääsin keittelemään värilientä kuivuneista kielon lehdistä, joita itsekin olin kotoa kerännyt. Kuivasta kielosta muuten tuli tosi kaunis vaaleanruskea sävy, ei yhtään vihertävä. Rannalla oli pitkä rivi patoja tulella, kasveina kielon lisäksi esim. kuusenkävyt, suopursu, nokkonen ja vähän vieraampana aineena kokenilli. Näytimme varmaan vähän noita-akoilta siinä yltyvän tuulen ja myrskyn keskellä patoja hämmennellessämme.
Ehdimme ensimmäisenä päivänä vasta keittää kieloliemen. Kielolle riitti se, että lehtiä keiteltiin 1 tunti. Seuraavana aamuna jatkoimme siivilöimällä liemen ja lämmittämällä sen n. 50 asteeseen. Esikastellut vyyhdet upotettiin liuokseen. Sitten liuosta lämmitettiin muistaakseni johonkin 70-80 asteeseen ennen kuin lisättiin puretusaine, aluna. Alunan lisäämisen ajaksi langat otettiin pois liuoksesta ja alunan liuettua pantiin takaisin. Sitten väriliemi lämmitettiin n. 90 asteeseen ja pidettiin lankoja siinä lämpötilassa tunnin ajan. Lopuksi liuosta jäähdyteltiin hiiiiiitaaaasti ja jäähtyneet vyyhdet huuhdeltiin järvessä ja laitettiin langoille kuivumaan. Villalanka kestää kuulemma vanuttumatta suuriakin lämpötilan vaihdoksia, jos kuumentaminen ja jäähdyttäminen tapahtuu hitaasti.
Päivien aikana tehtin tosi monenlaisia väripatoja ja eri liemistä tehtiin vielä jälkivärjäyksiä ja sekoituksia, joten tuloksena oli monenlaisia lankoja. Koetin dokumentoida lankani hyvin (eli mikä oli pohjaväri ja millainen väriliemi), mutta siinä kiireessä tahtoi kyllä mennä muistiinpanot vähän sekaisin. Mitähän niistä langoista sitten tekisi?
Käväisin pikavierailulla ihanassa Kööpenhaminassa. Yhtenä päivänä suuntasimme Kööpenhaminan ulkopuolelle. Menimme junalla ensin katsomaan Karen Blixenin kotimuseota (Rungstedt) ja sitten Louisianan taidemuseoon. Ihan täysi päivä: Blixenin museolla olimme klo 13 ja Louisianasta palailimme keskustaan vasta iltamyöhällä, museo kun on auki aina klo 22:een.
Matka sujui kätevästi junalla, kohteet ovat saman eli Helsingøriin menevän junaradan varrella ja junia kulki tiheästi. Kaikki junat eivät tosi pysähtyneet Rungstedt Kystin asemalle. Sen sijaan Louisianan lähiasemalle Humlebækissa junat kyllä pysähtyivät. Juna-asemilta oli hyvät opasteet kohteisiin, joihin oli alle kilometrin matka asemilta. Copenhagen Card kattoi sekä matkat että sisäänpääsyn kohteisiin.
Olin käynyt kummassakin paikassa aikaisemmin, Louisianassa useitakin kertoja. Mutta nyt saavuin Blixenin kotimuseoon ensimmäisen kerran kävellen, ja vielä metsäpolkua pitkin. Museota ympäröi hieno metsäpuutarha, suojelualue suurine jalopuineen. Lehdossa oli erityisen komeita pyökkejä. Puisto on samalla lintujen suojelualue. Vanhoissa puissa on pesäpaikkoja ja lisäksi metsässä oli runsaasti linnunpönttöjä. Lintuja ja sirkutusta siellä toden totta olikin! Tänne, suuren pyökin juurelle, on Karen Blixen myös haudattu:
Polku johti Blixenin talolle puutarhan kautta. Polun varrella oli myös viehättävä kukkapuutarha, josta haetaan varmaan päivittäin kukat museon upeisiin kukka-asetelmiin, Blixenin tapoja noudatetaan tässä tarkasti. Talo on viehtättävä, niin kuin kotimuseot usein ovat. On niin paljon mukavampaa katsoa tavaroita kodinomaisissa olosuhteissa kuin vitriineihin suljettuna.
Louisianan museo on paitsi taidemuseo, myös sellainen kokonaistaide-elämys, että sitä on vaikea kuvata. Iso puisto veistoksineen kutsuu vaeltelemaan, ja sellaisena kauniina päivänä, jona mekin siellä olimme, puisto olikin täynnä piknikin viettäjiä. Näkymät merelle ovat huikeat, ja onhan siellä uimarantakin, jos haluaa polskahtaa meren aaltoihin. Ravintolasta saa ihan hyvää ruokaa, jonka voi nauttia ulkoterassilla näköaloista nautiskellen.
Museossa on hieno nykytaiteen peruskokoelma ja isoja vaihtuvia näyttelyjä. Aiemmilla reissuilla olen nähnyt vaihtuvissa näyttelyissä ainakin aboriginaalien taidetta ja Henri Cartier-Bressonin valokuvia. Tällä kertaa vaihtuvassa näyttelyssä esiteltiin ekspressionismin edustaja Emil Nolde ( (1867-1956), saksalainen taiteilija, jolla kuitenkin oli tiukat siteet myös Tanskaan. Työt olivat vaikuttavia voimakkaissa väreissään.
http://en.louisiana.dk/exhibition/emil-nolde
