Värioppia puutarhassa

Puutarha on iso ilonaiheeni ( jos kohta välillä murheenikin). Taidot eivät aina ihan riitä siihen mitä  tavoittelee, pihan olosuhteetkin tulevat joskus vastaan. Mutta missään ei oikeastaan nykyään saa sellaista flow-tilaa, kuin puutarhassa askaroidessaan. Etenkin keväällä käy usein niin, että menee pihalle tekemään jotakin pientä töiden jälkeen ja loppujen lopuksi vääntäytyy sisälle iltauutisten aikaan happimyrkytyksen saaneena.

Minulla oli  yli kymmenen vuotta sitten, omakotitaloon muuttaessani, tarkkoja mielikuvia siitä, millaisen pihan halusin. Isoäidin perennoja, perinnekasveja, väriskaalana sini-valkoinen. Missään tapauksessa en pitänyt keltaisista enkä etenkään vaaleanpunaisista kukista. No, kävi niin kuin kävi - puutarhasssa oli jo kasveja ja lahjaksi sai hyviä, terveitä taimia. Enhän nyt voinut olemassa olevia kasveja kaatopaikallekaan kärrätä: iloisenkeltaista vuohjenjuurta, fuksianpunaista pionia, vaaleanpunaista harmaamalvikkia, keltaista tyräkkia jne. jne. Kun nyt katsoo puutarhaa, huomaa että tarkat värisuunnitelmat ovat unohtuneet.

Sittemmin olen kertaillut väriopin alkeita muun harrastukseni yhteydessä. Siellä väriopin tunnilla huomasin, että mietin enemmän värejä puutarhani yhteydessä kuin esim. pukeutumisessani. Periaatteessa olen pyrkinyt lähiväriharmoniaan, kaunis yhdistelmä on mielestäni esim lila-sininen-valkoinen. Mutta puutarhani on aika omalakinen paikka ja nyt kun toukokuun lopussa kiertelin puutarhaa, huomasin yllättäen että siellä oli vallalla vastaväriharmonia. Jotenkin kummallisesti useammasta puutarhan kolkasta löytyi iloisia kelta-violetteja kasviyhdistelmiä. Kuinkahan näin on päässyt käymään? Vaan kauniilta näyttivät nekin, oikeastaan nykyään on melkein vaikea keksiä mikä väriyhdistelmä saisi aikaan puistatusta puutarhassa. En siis ikipäivänä pukeutuisi kelta-violettiin.

Tässä pari kuvaa vastaväriharmoniasta:

Rönsyakankaali ja sipulikukkia

 

Saksankurjenmiekat ja kultatyräkki