On se kumma, kun näitä vähäisiäkään postauksia ei enää selviä kirjoittamaan... Tässä siis myöhässä raportti 2-kvartaalin kirjoista ja elokuvista, mitä nyt niistä enää muistan :)
No, olihan siellä huippuelämyksiäkin. Vuoden ensimmäinen kirjan huippuelämystähti meni Saara Turusen kirjalle Järjettömiä asioita. Se ei varmaan ole objektiivisesti ottaen vuoden tärkein kirja, eikä kielellisesti hohdokkain, jakaakin varmaan mielipiteitä (ihan kuulen korvissani valitusta oman navan kaivelusta). Mutta minulle se oli oikea lukuelämys. Päähenkilöstä jää vähän karu kuva, ei mikään maailman helpoin ihminen läheisilleen. Kirjassa pohditaa naiseutta, perhettä, taiteilijaelämää, Kataloniaa, kulttuurieroja - ja rakkautta, ja rakkautta. Mielestäni kirjan pääteema onkin Carveria lainatakseni "Mistä puhumme, kun puhumme rakkaudesta"...
Mukava elämys oli myös Anneli Kannon Rottien pyhimys. Olen aina pitänyt Kannon kirjoista, mutta Veriruusut ja Pyöveli olivat paikoin niin surullisia kirjoja (ihan oikeasti itketti...), että Lahtareiden kohdalla jo luovutin ja jätin väliin. Siksi olinkin niin iloinen, kun tämä uusin kirja oli tunnesävyltään melko neutraali, mutta muuten yhtä hyvä kuin nuo kaksi edellä mainittua lukemaani kirjaa. Näin historian ystävälle mukavaa lukemista olivat tässä kvartaalissa myös Alakosken Pumpulienkeli ja Bertellin Oma maa.
Kesän urakka on ollut perehtyä Eeva Joenpeltoon, jonka juhlavuotta vietetään. Neliosaisen Lohja-sarjan lukeminen alkoi tahneasti, mutta kyllä se sitten vei mukanaan. Mutta esim. Väinö Linnaan verrattuna romaanihenkilöt on kuvattu niin kylmästi, on vaikea pitää kenestäkään. Linna osaa muutamalla lauseella kuvata jonkun ihmisen niin, että on ymmärtävinään millaisesta ihmisestä on kyse, mitä hänen motiivinsa on. Se sijaan Joenpellon hahmot jäävät arvoitukseksi. Miksi he käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät?
Elokuvissa en mitään huonoa nähnytkään, kaikki neljä tässä kvartaalissa näkemääni elokuvaa olivat jollakin lailla hyviä. Huippuelämystähti meni Fennellin Lupaava nuori nainen -elokuvalle. En tavallisesti katso trillereitä/jännäreitä, mutta tämä oli enemmän psykologista jännitystä, jossa kuvasto oli aika kesyä. Sellaisia pystyn juuri ja juuri katsomaan. Lupaava nuori nainen -elokuva muistutti mielestäni jotenkin Fincherin Gone girliä. Samaa näissä leffoissa oli ainakin se, että naiskuva oli vähän tavallista räväkämpi.
