Kevät puutarhassa

Koronakeväänä harrastukset ovat olleet kovin kotiinpäin suuntautuneita. Niinpä ajattelin tehdä postauksen puutarhastani, jossa on nyt sitten tullut tovikin vietettyä.

Kasvimaata meillä ei ole, vain raparperi ja lipstikkapuska - ja yllättäen vähän maa-artisokkaa kasvamassa. Kompostikasan päällä kesäkurpitsaa ja seinustalla kasvusäkissä avomaankurkkua ja ehkä papuja tai sitten ei... Vihannekset haetaan pääsääntöisesti kesätorilta. Tontilla oli jo alunperin viinimarjapensaita ja kirsikka- ja omenapuita ja lisää hedelmäpuita on istutettu. Tässä kuva viime syksynä hankitusta kriikunasta, joka pistää heti parastaan. Tiedä vaikka saisi syksyllä maistaa elämänsä ensimmäisen kriikunan? Siinä mielessä toki olen hyötypuutarhuri, että hedelmä-ja marjasadon otan visusti talteen.

Ihan yleislinjana voi sanoa, että olen perennaihminen - kesäkukka-amppeleita minulla on aina tasan yksi ja joka vuosi samanlainen eli kestävä, pärjäävä valkoinen lumihiutale. Pidän perinnekasveista ja sellaista, jotka on saatu jostakin, joilla on tarina. Toki kauppaostoksiakin on tullut paljon tehtyä. Kotipaikoilta Savosta tuodut juhannusruusu, syreeni, ukonhatut, tiikerinliljat, varjoliljat ja syysleimut ovat kultaakin kalliimpia. Tällä hetkellä puutarhassa ilahduttavat siskolta Savosta saatu pikkutalvio ja miehen enon kotoa saadut kevätesikot. Ne ovatkin matkaillutta lajia, koska taitavat olla alun perin Dragsfjärdistä Savoon vietyjä, ja sieltä siis taas etelään päin palautettuja...

Kukista hienoin tontin alkuperäisasukas on juhannuspionina pitämäni varhainen pioni, jonka taantumisia ja elpymisiä seuraan sydän syrjällään joka kevät. Alkuperäisasukkaita ovat myös kuunliljat, rusopäivänliljat, nyt nupulla olevat kerrotut unikot ja tällä hetkellä kukkivat vähän tylsät mutta aina luotettavat kevätvuohenjuuret ja vuorenkilvet, jotka jaksavat kasvaa kalliorinteessäkin. Samoilla paikoilla kalliorinteessä kasvaa myös taatusti alkuperäinen, varmaan ihan luonnonvarainen kielomatto, joka tuo kesäkuun alussa koko pihalle ihanan, vienon  kielon tuoksun. Tuoksujen kanssa voi puutarhassa tulla muuten vähän yllätyksiäkin - olin suorastaan helpottunut, kun keskellä pihaa kasvava jasmike kuivui pois. Olin sen kyllä ihan itse hankkinut, mutta heinäkuu  helteillä pensaan tuoksu oli mielestäni lähes etovan makea...

Tontin alkuperäiskasvistoa (ainakin osin)  ovat myös järjettömän luotettavasti nousevat punaiset Apeldoorn-tulppaanit. Olen joskus lisääkin istutellut, mutta uskoisin että vuodesta vuoteen selviävät nimenomaan ne alkuperäiset sitkeät sissit. Alkuperäiskasvistoa on myös kultatyräkkipensas, joka punaisten tulppaanien ja sinisten helmililjojen kanssa muodostaa varsinaisen väriharmonian... Tulppaaneista pidän toki muutenkin, useimpien kanssa se vain on arpapeliä jaksavatko nousta edes ensimmäisenä vuonna, useammasta vuodesta puhumattakaan. Oranssit Princess Irene -tulppaanit ovat myös osoittautuneet yllättävän sitkeiksi ja ihaniksi, mutta kukkivat täysin älyttömässä paikassa, varjoliljapuskan takana talosta päin katsoen. En näet varjoliljan sipuleita istuttaessa ihan tajunnut kuinka nopeasti ja isoiksi ne kasvavat.

Naapureiltakin kukkia on saatu - ainakin harmaamalvikki, vuorikaunokki ja sellainen vähän jalostetumpi esikkolaji ovat tulleet jakotaimina aidan yli.

Yksi jännittävä tapa hankkia perennoja  on ostaa/kerätä siemeniä, kylvää niitä ja toivoa parasta. Akileijat siirtyivät Savosta Hämeeseen kerättyjä siemeniä kylvämällä. Rohtosuopayrtin taisin kylvää ihan ostosiemenistä? Kuvan jalokiurunkannuksen siirsin kaupungilta vatukkapensaiden alle riipimällä siemeniä taskuun ohi kulkiessani. Illakon kanssa en ole onnistunut, niiden siemeniä olen tuonut tontille mielestäni useammankin  kerran, mutta eipä niitä näy.

Omia, uudempia kauppahankintoja, jotka kukkivat juuri nyt ovat esimerkiksi arovuokot ja alppiruusu Kaino. Lisäksi tontilla kukkii vähän turhankin innokkaasti levittäytyvää luonnonvaraista lemmikkiä - ja voikukkiakin toki kukkisi, mutta vaikka olen pörriäistenkin ystävä, voikukkia vainoan surutta...