Näinä ahdistavina aikoina...

Koronatilanne ei ole mullistanut elämääni sillä tavalla kuin voin  kuvitella sen tehneen lapsiperheissä, jossa vanhemmat koettavat tehdä etätöitä ja lapset etäopiskella. Mun työ on jatkunut lähityönä, mutta olen pitänyt pari päivää viikossa vuosien varrella erilaisissa tilanteissa kertyneitä säästövapaita pois, joten työrintamalla on suunnilleen rauhallista tavalliseen verrattuna.

kuva: Pixabay

Mitä kulttuurijuttuja kaipaan  normielämästä eniten? Elokuvissa käymistä varmaan, se on ollut kesäkautta  lukuunottamatta lähes viikottainen rutiini koko aikuisikäni. Vaikka meillä on (nauretttavan) iso televisio, ei elokuvan katsominen televisiosta ole ollenkaan sama juttu. Lukemiseen olisi nyt hyvä mahdollisuus, mutta jotenkin on hirveän vaikea keskittyä siihen nyt - kaipaan siis sellaista hyvää normaalia lukumoodia, johon en nyt tunnu ollenkaan pääsevän! Joka tapauksessa muistutan siitä, että ensi viikolla vietetään Lukuviikkoa, ja netissä on tarjolla monenlaisia kirjallisia livejuttuja. Esimerkiksi keskiviikkona 22.4. klo 17 Seinäjoen kaupunginkirjaston virtuaalisessa kirjavinkkauksessa annetaan kirjavinkkejä aikuisille: https://www.kirjastokaista.fi/live/. Samana päivänä klo 15 Helsingin kaupunginkirjaston vieraana on Dome Karukoski kertomassa elämäkerrastaan. Tallenteen voi myöhemmin katsoa samalta sivulta: https://www.helsinkikanava.fi.

Mistä sitten olen saanut sitten iloa ja mielenrauhaa näin korona-aikaan? Minulla ei ole käytössä mitään television maksukanavia, mutta olen pärjännyt aika hyvin tv:n ilmaiskanavilla. Nostan tässä esiin kaksi mukavaa sarjatuttavuutta viime viikoilta. E. M. Forsterin vuonna 1910 julkaistun Talo jalavan varjossa -romaanin uusi draamatulkinta on luotettavan laadukasta brittituotantoa. Toinen sarja, jonka katsoin Areenasta suunnilleen putkeen on Aenne Burda, muodin voimanainen - ilahduttavaa nähdä vaihteeksi joku hyvä saksalaissarja.

Televisio on auttanut myös elävän musiikin kaipuuseen. Yle Jyväskylän livekeikoista on tullut katsottua Miljoonasateen keikka (myös tallenteena) ja tallenteena aion katsoa myös Pauli Hanhiniemen keikan. Yle Olohuoneen ohjelmista Olavi Uusivirran Toivekonsertti oli aika kiva kokonaisuus kaikessa monipuolisuudessaan (myös tallenteena). Eilen taas osallistuimme Facebookin kautta Oulun 45 Specialin Stayin’ Alive livestream -keikalle, esiintymässä olivat Maustetytöt. Kerrassaan mainiosta keikasta on tallenne katseltavissa ravintolan Facebook-sivuilla.

Iltaisin etsimme Areenasta aina sopivaa kuunneltavaa - on helpompi nukahtaa, kun saa mielen tyhjennettyä päivän huolista. Nyt on vähän myöhäistä mainostaa, mutta Lasse Pöystin lukemista Muumikirjoista on ollut suurenmoista apua ilta-ahdistuksiin. Valitettavasti ne vain poistuivat Areenasta juuri maaliskuun lopussa. Hesarissa 18.4. Sanna Kangasniemi kirjoitti aivan minun ajatuksiani Muumipappa ja meri -kirjan osuvuudesta juuri tähän aikaan:
"Lukiessani kirjaa väsyneenä korona-arjen keskellä olen pannut merkille, miten hirvittävän monet asiat tekstissä tuntuvat puhuvan juurikin tästä – korona-arjesta. Perhe eristyksissä, Mörkö alati ilmestymässä jostakin heitä tuijottamaan, Muumipapan tarve huolehtia perheestä."

Last but not least, liikunta. Jumppakin on sujunut yllättävän hyvin kotioloissa Internetin ja ison tv:n avustuksella. Nettihän on pullollaan jumppatallenteita, mutta myös liveliikuntaa tarjotaan. Oman paikallisen salini liveliikuntaohjelmiin voi osallistua pientä maksua vastaan, ja tänään sain juuri vinkin FressiTV:n ilmaisista livejumpista. Sen verran viimeksi mainittuja jo vilkaisin, että näyttävät hyvin kiinnostavilta... Ja paras rauhan ja lohdun lähde on luonto, joka onneksi näin pikkukaupungissa avautuu ulko-ovelta. Täällä voi vaellella varsin ruuhkattomilla väylillä!

Kirjat ja elokuvat: 2020 1-kvartaali

Kukkahattutädin elämä on nyt väkisinkin vähän tylsää, kaikenlaiset kulttuuririennot ovat peruuntuneet, elämä kapeutunut varsin pienille urille. Mutta mitäpä tässä valittamaan, kunhan tauti pysyisi kaukana. Vielä en ryhdy suremaan sitä miten oma työpaikka, kirjasto, pääsee jaloilleen ja normiarkeen kiinni tämän jälkeen.

Kirjoista viihdyin tässä kvartaalissa parhaiten brittikirjailijoiden teosten parissa. Niistä ensimmäiseksi mainittakoon David Nichollsin Suloinen suru, kaunis kuvaus ensirakkaudesta. Toivon aina, että nuoret aikuiset löytäisivät Nichollsin, tämäkin kirja kuten aiempi Sinä päivänä, olisi loistava siirtymäkirja nuorten kirjoista aikuisten puolelle. Kiinnostava nuorten rakkauskuvaus oli myös Sally Rooneyn Normaaleja ihmisiä - erikoisen, vaikean rakkauden... Maaliskuu menikin sitten Ian McEwania lukiessa. Sovitus-kirjasta olen  joskus nähnyt elokuvaversion ja koska se oli minusta melko ahdistava, olen McEwania väistellyt lukemista valitessani. Tämän keväinen Kaltaiseni koneet -kirja iski kuitenkin heikkoon kohtaani - vaihtoehtoista historiaa on vaikea vastustaa. Kirja sijoittuu siis 1980-luvun Lontooseeen, mutta kovin erilaiseen kuin minkä tunnemme. Tekniikan kehitys on ollut nopeampaa ja niinpä kirjan yksi päähenkilö onkin keinotekoinen ihminen, androidi Aatami. Hänen kauttaan päästään pohtimaan ihmisyyden peruskysymyksiä. Kiinnostavaa, voi  niin kiinnostavaa - huippuelämystähti! Samaan syssyyn luin pari vanhempaakin McEwania (ja vielä on hyllyssä lisää odottamassa). Kaikki McEwanin kirjat ovat teemallisesti hirveän kaukana toisistaan, joku aihe puhuttelee enemmän, joku vähemmän. Mutta on tosi virkistävää lukea kirjailijaa, josta ei pysty etukäteen lainkaan arvaamaan, mitä odottaa.

Huomaan muuten, että kaikki tämän kvartaalin kiinnostavimmat kirjat ovat Otavalta - hyvä Otava! Otavan kirjasto -sarja tuo kiinnostavia käännöksiä ulottuvillemme (siinä missä Tammen Keltainen kirjastokin).

Koska raportoin vain teattereissa katsomani elokuvat, saldo jää alkuvuodesta aika pieneksi. Näin kotimaiset uutuudet, Jokisen Helenen ja Tolan Teräsleidit. Huippuelämyksiksi näistä ei ollut, vaikka toki hyvä elokuvia olivatkin. Helene oli minun makuuni hieman liian maalauksellinen ja hidas ja Teräsleidit  liian roisi ja nopea.... Bong Joon-hon Parasitelle annan huippuelämystähden, koska se oli elämys siinä mielessä, että  elokuvassa mikään ei ollut ennalta arvattavaa. Pidätin hengitystä koko ajan.