Kävin pitkästä aikaa kirjamessuilla ja vielä pidempään on siitä, kun olen käynyt Turun kirjanmessuilla. Yleensä olen ollut Helsingin messuilla ja arkipäivänä, nyt päivä oli lauantai. Tungos oli lähes sietämätön, yhtään en pysty sellaiseen normimessumeininkiin, että kuljeskellaan tiskeillä, verkostoidutaan ja minglaillaan. Mutta ei se mitään, kirjamessut toimivat introvertimmällekin ihmiselle, kun keskittyy haastatteluihin ja keskusteluihin. On aina mukavaa kuulla kun kirjailija kertoo kirjastaan.
Aloitin käväisemällä
Keltaisen kirjaston 65-vuotistilaisuudessa. Eläkeläinen on vetreässä kunnossa. Vähän käytiin läpi sarjan historiaa ja siinä tuli todettua, että sarja on pitkäikäisyydessään ainutlaatuinen, esim. ruotsalainen esikuva hyytyi jo kymmeniä vuosia sitten... Sarjan 500. teos, Louisin
Ei enää Eddy, tuntuu olevan taas uusi nappivalinta sarjaan, niin paljon se on herättänyt keskustelua.
Keltainen kirjasto -sarjassa on julkaistu kirjallisuutta yli nejästäkymmenestä maasta, kymmenien nobelistien tuotantoa jne. Minun silmissäni
Keltainen kirjasto onnistuu edustamaan aina taattua laatua ja kiinnostavuutta.
Seuraavaksi rysähdinkin Kuisti-lavan eteen pitkäksi aikaa. Ensin keskusteltiin Pentti Lassilan kirjasta
Kovassa valossa, joka kertoo tarinan kahdesta naisesta 1900-luvun alkupuolen luokkayhteiskunnan kuvioissa. Kirja kuullosti juuri sellaiselta, joka voisi kiinnostaa kirjaston perusasiakasta, eläkeikäistä paljon lukevaa naista - ja tämä on siis postiivinen arvio! Sen jälkeen lavan valloitti Emma Puikkonen, aiheena oli hänen kirjansa
Lupaus. Kirja kertoo tarinan äidistä, joka lasten saamisen myötä ahdistuu ilmastonmuutoksesta. Aiheesta on tullut kuulemma paljon ajankohtaisempi kuin Puikkonen kolme vuotta sitten kirjaa aloittaessaan saattoi kuvitella... Ja ihan samalta tuolilta istuen seurasin vielä kolmannen kirjailijahaastattelun, jonka aikana tungos olikin jo paljon kovempi: Pajtim Statovcia haastateltiin hänen kirjastaan
Bolla. Kirja kertoo mahdottomasta rakkaudesta ääriolosuhteissa, ja arvosteluista päätelleen on aika varma Finlandia-ehdokas tänä vuonna. Kaikki kirjailijat ovat nykyään niin sliipattuja mediapersoonia, että Statovci vaikutti hurmaavan erilaiselta vastatessaan vähän rönsyilevästi ja päätyessä välillä kysymään "Anteeksi, mikä se kysymys olikaan?".
Hyvissä ajoin hiippailin paikalle A-hallin suurimmalle Agricola-lavalle ennen Jonas Hassen Khemirin esiintymistä. Hänen kirjansa
Isän säännöt oli kesäni yllättävimpiä lukuelämyksiä. Khemiri oli NIIN ruotsalaisen charmikas kuin odottaa vain voi. Helsingin Svenska teaternissa esitetään Khemirin näytelmää
Vi som är hundra, ja kirjailija oli ymmärtääkseni ennen kirjamessuja osallistunut ensi-iltaan. Ihan pisti miettimään teatterimatkaa Helsinkiin. Muuten Khemirin haastattelusta jäi mieleen kirjailijan kommentti siitä, miten kirjoittaminen on ihaninta juuri silloin, kun roolihahmot alkavat elää omaa elämäänsä ja alkuperäisistä juonikaavailuista on luovuttava, koska joku roolihenkilö tahtoo toisin.
Seuraavaksi siirryin Fiore-lavalle kuulemaan Anni Kytömäen ja Pauliina Rauhalan kommentteja siitä, millaista on, kun omasta kirjasta sovitetaan näytelmä. Myös haastattelijalla, Mike Pohjolalla, oli aiheeseen sanansa sanottavana. Lopputulema oli se, että prosessi oli mielenkiintoinen monin tavoin, mutta käsiohjelmaan ehdottomasti haluttiin huomautus siitä, että näytelmä on itsenäinen teos...
Tässä vaiheessa olinkin jo koko lailla ryydyksissä ja päätin suunnata syömään tukevan lounaan messuravintolaan. Lounas olikin yllättävän hyvä (mainio salaattipöytä!). Ainoa ongelma oli, että Loiri ja Tervo tunkivat ravintolaan asti valkokankaiden kautta häiritsemään ruokarauhaani. Tämä parivaljakko auditoriossa näytti aiheuttavan päivän suurimman tungoksen.
Pölyn hälvettyä auditorion tienolta, uskaltauduin paikalle seuraamaan keskustelua kustantajan ja kirjailijan suhteesta. Keskustelua veti WSOY:n Anna Carslon, ja mukana olivat kirjailijat Pajtim Statovci, Matti Rönkä ja Tuomas Kyrö. Koska kirjailijat olivat hyvin erityyppisiä, he edustivat myös hyvin erilaisia näkemyksiä. Kyrön ja Röngän kommentit olivat tyyliin "Minä kirjoitan, kustantaja myy ja toivottavasti paljon" -tyyliä ja vaihtuviin kustannustoimittajiin heillä ei tuntunut olevan tiiviimpää suhdetta. Statovci tuntui tässä mielessä olevan enemmän kustannustoimittajan ja kustantajan kanssa yhteistyötä tekevää tyyppiä. Mutta joka tapauksessa kaukana ovat ne ajat, kun kustantaja on hoivannut ja paaponut kirjailijoitaan, hankkinut asuntoja, maksanut velkoja jne. Ne ajat ovat ohi, kustantaminen "is business as usual".
Vielä viimeinen kiekka tungoksessa ja pakorefleksi, bussiin ja kotiin. Näin sujui introvertin päivä aika mukavasti messutungosta vältellen, tai ainakin niin, että pystyi istumaan jossakin rauhallisessa paikassa tungoksen keskellä ja keskittymään kuulemaansa.
