Tsekkiläisellä František Kupkalla (1871–1957) oli pitkä elämä ja pitkä ura taiteilijana. Pitkän uran aikana myös tyyli ehti vaihtua monta kertaa. Niinpä Kupkan näyttelyn jälkeen oli sellainen olo, kuin olisi nähnyt useammankin taidenäyttelyn. Retrospektiivinen näyttely oli laaja, kaikilta Kupkan kausilta oli mukana töitä ihan kunnolla. Aikaa meni myös näyttelyyn liittyvien filmien katsomiseen. Kupkan elämä vaikutti värikkäältä: satulasepän oppipojasta itsensä meediona elättäväksi taideopiskelijaksi, vuodet ensimmäisessä maailmansodassa jo melko iäkkäänä vapaaehtoisena jne. jne. Tämä kuvapari joka tervehti näyttelyyn tullessa ja poistuessa kuvasi hienosti elämän pitkää kaarta:
Tuntuu ihmeelliseltä ajatella, että ihminen on noin muuntautumiskykyinen: tuotanto kulkee perinteisistä muotokuvista kohti abstraktia ilmaisua. Musiikilla ja sen ilmaisemisella oli merkitystä tuotannon eri vaiheissa, ja musiikkia oli tuotu myös näyttelytilohin. Alkuvaiheen väri- ja muotorikkaissa saleissa musiikkina soi Bach, myöhemmissä niukan ilmaisun näyttelysaleissa taustalla soi jazzkin. Jos haluaa yhdellä työllä kuvata Kupkan tuotantoa, tämä Pianon koskettimet, Järvi (1909) on hyvä valinta. Taustan värikäs maisema vaihtuu etualalla jo melko abstraktilta vaikuttavaan pianon koskettimistoon - tämä kuvaa hyvin maalauksen ja musiikin yhteyttä Kupakan tuotannossa ja toisaalta siirtymää esittävästä taiteesta aina vain pelkistetympään abstraktiin taiteeseen.
Amos Rex
Vaelleltuani Kupkan näyttelyssä pari tuntia, saavuin Amos Rexiin jo vähän väsyneenä. René Magritten (1898-1967) näyttely oli kuitenkin Kupkan näyttelyä paljon suppeampi, joten jaksoin katsoa senkin ihan hyvin.
Magrittenkin tuotannossa oli erilaisia vaiheita, mutta ihan niin dramaattisia muutoksia hänen tuotannossaan ei tapahtunut kuin Kupkalla - surrealismi oli mukana lähes alusta asti. Ehkä erilaisinta Magrittea edustavat toisen maailmansodan aikainen Renoiria mukaileva vaihe ja sen jälkeinen yhtä näyttelyä varten tehty "sikailuvaiheen" teossarja, joka otti vaikutteita mm. sarjakuvasta. Näyttelyn melko pienistä teomääristä huolimatta mukana oli töitä hyvin eri kausilta.
Näyttelysalin seinälle oli siteerattu Magritten lausumaa: "Käytin esimerkiksi tavallista vaaleansinistä taivaan esittämiseen. Porvaristaitelija sen sijaan maalaisi taivaan päästäkseen esittelemään tietyn suosikkisinisensä tietyn lemmikkiharmaansa rinnalla.". Magritten taivas totisesti on sininen ja rakastan sitä sinistä, katsokaapa tätä Les Perfections célestes -maalausta (1930):
+ Studio Drift Elemental myös 19.5. asti Amos Rexissä
Pois lähtiessä ajattelin nopeasti vilkaista sen uutiskuvissakin nähdyn leijuvan betonikuution. Ja olihan se kiintoisa. Mutta sydämeni vei viereisessä salissa oleva saman ryhmän Fragile Future -teos, joka ensi näkemältä näytti vain isohkolta valoteokselta: lamppuja, isoissa himmelimäisissä muodostelmissa. Mutta kun tarkemmin katsoi, huomasi, että lamppu näyttikin pörröiseltä voikukkapallolta... Oli ihan pakko katsoa ryhmän työskentelyä kuvaavat videotkin, joista selvisi että totta mooses Fragile Futureen on liimattu älytön määrä ihan oikeita voikukan hahtuvia... Hieno kannanotto luonnon ja teknologian yhteensovittamisesta!
Kannattaa siis ottaa suunnaksi Helsingin taidemuseot - eikä vain nämä. Nyt on hienoja näyttelyjä joka paikassa.