Asko Sahlbergin Herodes (WSOY, 2013) oli kirja, jota takkusin lukea pikkuhiljaa pitkin kevättä muun (velvollisuuslukemisen) lomassa. Se olisi pitänyt pystyä lukea nopeammin ja intensiivisemmin... Kirjan päähenkilö on Herodes Antipas, joka hallitsi Juudeaa Johannes Kastajan ja Jeesuksen aikoihin, myös Herodeksen palveijasta Joosafatista kerrotaan paljon. Henkilögalleria kaiken kaikkiaan oli melkomoinen, olin aika sekaisin kaikkien Herodesten kanssa. (Myöhemmin törmäsin töissä kirjaan Kuvauksia Jeesuksen ajan historiasta (1934), joka selvensi kirjan henkilöitä ja heidän suhteitaan, suosittelen pohjalukemiseksi). Mutta loistava historiallinen romaani siis, usein Waltariin verrattu, eikä suotta. Kirja saa pohtimaan valtaa ja sitä mihin se ihmisen pakottaa. Nyt hyllyssä jo odottaa kirjailijan Pilatus-teos (Like, 2016), joka sijoittuu samoihin aikoihin ja kertoo samasta ajasta Pontius Pilatuksen silmin.
Kevyempää historiaa toisessa kvartaalissa edusti Paula Havaste Kertestä kertovilla kirjoillaan (Vihat-sarja). Kirjasarja ei ole ihan tyhjäpäisintä luettavaa kuitenkaan ja kovasti odottelen, josko Kertte selviäisi seuraavassa osassa Tukholman (sarjan osa 2) ja Koluvanin (=Tallinna) (sarjan osa 3) jälkeen jo koto-Suomeen.
Anneli Kannon Veriruusut (Gummerus, 2008) sain viimeinkin luettua, ja olihan se hirveän hyvä kirja, mutta niin, niin surullinen... Jos kirjan hyvis on suurtalollinen, joka tulee hakemaan punaisten vankileiriltä halpaa työvoimaa ja järkyttyy vankien huonoista oloista niin, että pelastaa useampia miehiä tilalleen töihin kuin oli aikonut, niin aika masentavan kuvanhan se antaa ihmisestä ja ihmisyydestä. Luulenpa, että Lahtarit-kirja (Gummerus, 2017) jää minulta lukematta...
Nadia Comanecista kertova Pieni kommunisti, joka ei koskaan hymyillyt (Like, 2017) oli kiinnostava faktan ja fiktion sekoitus. Se kertoi urheilun maailmasta (etenkin valmennuksesta), jotenkin samaan vähän lakoniseen tyyliin kuin Karo Hämäläisen Yksin (WSOY, 2015) kertoi Paavo Nurmesta. Huippu-urheilu vaatii valtavia uhrauksia, se tulee selväksi.
Elokuvia olen nähnyt tässä kvartaalissa vain 2 (!), mikä on lähes ennen kuulumatonta... Niistä parempi oli Danny Boylen ohjaama T2 Trainspotting, joka kertoi Mark Rentonin ja kumppaneiden elämästä nykyajassa. Loistavia leikkauksia alkuperäiseen Train spottingiin, edelleen loistavat näyttelijät, kivaa elokuvakerronnallista kikkailua, hyvää musiikkia - eli toimi todella hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti