keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kirjat ja elokuvat 2016: 4. kvartaali


Huippuelämystähtiä oli kitsaasti jaossa, mutta aika mukavia lukuelämyksiä neljännessä kvartaalissa silti oli. Keltaisen kirjaston laatuun voi usein luottaa. Tässä kvartaalissa luin lisää Colm Tóibinia eli Brooklyn -kirjan (2011)  ja Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet (2014). Molemmat olivat jotenkin ihania, vaivattomia lukukokemuksia - yhtään ei tarvinnut pinnistellä ja pakottaa itseään lukemaan, vaan tarina imi ja vei mennessään. Ulkomaisista kirjailjoista Maggie O'Farrell oli myös mukava tuttavuus, häntäkin täyttyy ehdottomasti lukea lisää. Liane Moriartyn viihteellisjännittävät kirjat tässä onkin kaikki jo luettu ja kovasti odotan jatkoa niille.

Syksyn kotimaisia kirjallisuuspalkintoehdokkaitakin lueskelin (Korhonen, Sandström, Weselius), mutta en nyt ihan otettu niistä ollut. Kaikissa oli jotenkin yliyrittämisen makua (vrt. Tóibin ja Murakami). Tuskattomin ja luontevin lukukokemus kotimaisista romaaneista oli Tuulaliina Variksen Huvila.  Varis onkin vanha suosikkini - Maan päällä paikka yksi on -kirja on eräs mieleenpainuvimmista lukukokemuksistani.

Loppuvuodesta aloitin Suuren Sarjakuvaprojektin. Olen lukenut sarjakuvaa tosi vähän ja niinpä klassikotkin ovat lukematta. Eipä siis ihme, että ainoan  tämän kvartaalin huippuelämys-kirjatähden sai Art Spiegelmanin Maus-sarjakuva. Huomaan sarjakuvissakin pitäväni elämäntarinoista, jotka ovat painotukseltaan kirjalllisista (ei niinkään visuaalisia). Sarjakuvaan liittyy myös huippuelämys-elokuvatähti, jonka sai Ethel & Ernest -elokuva - sehän pohjautuu siis Raymond Briggsin sarjakuvakirjaan, ja tämä elokuva oli oikeastaan kimmokkeena koko sarjakuvaprojektilleni.

Kaikki vuoden 2016 luetut kirjat ja elokuvissakäynnit on listattu blogin Kirjat ja elokuvat 2016 -välilehdelle. Askartelen uuden välilehden vuotta 2017 varten tuota pikaa. Jotenkin tuntuu, että muistan nyt lukemani/katsomani pikkuisen paremmin -  jopa yhden lauseen lyhyt luonnehdinta palauttaa usein mieleen jotakin olennaista kirjasta/elokuvasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti