Taikuri työssään

Kesken pahimman talvisen tylsistymisen mies kysäisi, että kiinnostasiko lähteä katsomaan taikuria. No, TODELLAKIN kiinnosti, joten liput Timo Kulmakon Ars Magica -esitykseen lunastettiin. Esitys pidettiin Forssan teatterin PikkuSpotissa. PikkuSpottihan on viime syksynä käyttöön otettu pieni studioteatteri. Paikkoja katsomossa on n. 30-40 hengelle, riippuen vähän esityksen luonteesta.

Itse en tiedä 1980-luvun Pikkukakkosista mitään, mutta Timo Kulmakko on siis silloinen Timo Taikuri. Nyt hän on siirtynyt enemmän aikuisyleisön pariin. Hän on järjestänyt Suomessa Varietee Magica -esityskiertueita, joihin hän on etsinyt ja palkannut ammattilaisia ympäri maailmaa. Kiertue on käynyt myös Forssan teatterilla, mutta minulta nämä esitykset ovat toistaiseksi jääneet näkemättä. Ehkä ensi kerralla... Varieteessa esiintyy taikureita, akrobaatteja ja hauskuuttajia.

Myös näkemämme Kulmakon oma Ars Magica -esitys oli K15. Ei siellä nyt herraparatkoon mitään epäsäädyllistä tapahtunut, mutta ohjelma oli ehkä enemmän aikuisyleisöä varten suunniteltu. Timo Kulmakko kertoili taikomisen ohessa omaan taikurihistoriaansa liittyviä juttuja, mutta myös yleensä järjestäytyneen suomalaisen taikuuden historiasta ja merkkihenkilöistä Julius Sundmanista Solmu Mäkelään. Kulmakko on aktiivinen toimija suomalaisten taikureiden yhdistyksessä, Suomen taikapiirissä.

Oli ihan elämyksellistä päästä seuraamaan taikurin työtä noin lähietäisyydeltä. Valtaosa tempuista oli oikeasti tosi ällistyttäviä, mutta välillä taikuri löi leikiksi. Kulmakon ohjelmisto on vähän niin kuin stand upin ja taikuuden sekoitus ja tarjoaa kosolti huumoria. Nauraa kyllä sai. Toinen vastaava näytös on luvassa Forssan teatterin PikkuSpotissa keskiviikkona 2.3. klo 19.

Ja mikä tämä hiiri on? No, rannekelloni pääsi rekvisiitaksi yhteen taikanumeroon ja palkkioksi siitä sain tämän hiiren. Taikuri lupaili, että hiiri häviää yön aikana - puff! Nyt huomaan vahtivani sitä silmä kovana, että yltääkö taika kodin seinien sisäpuolellekin, häviääkö hiiri...

Radio Suomen uusi vuosi

Kuuntelen paljon Radio Suomen musiikkiohjelmia, useimmiten Areenan kautta. No, se onkin jo toinen juttu, mitä todella kuulen niistä ohjelmista, jotka jäävät soimaan illalla iPadin ja kaiuttimien kautta nukkumaan mennessä. Usein aamulla tarkistaessaan huomaa, että Nukku-Matti tuli jo siinä ennen toista biisiä.

Jotkut ohjelmat pyrin kuuntelmaan suorina lähetyksinä. Niistä tärkein oli Poppikoulu, joka järkytyksekseni meni vuoden tauolle ja pelkäänpä, että koko vuoden 2016 minulta tulee olemaan lauantaifiilis hukassa. Poppikoulu liittyy meillä aina lauantain ruokailuun. Sitä kuunnelllaan joko ruokaa laittessa, syödessä tai sitten sohvalla ruokalevon aikana. Onneksi lauantaifiilistä luo edelleen Levylautakunta, jonka ohjelmaformaatti on Levyraati-aikakauden lapselle ihan lyömätön - hyvä tapa tutustuaa uusimpaan musiikkiin. 2016 vuonna loppuneista ohjelmista kaipaamaan jäin myös Tero Lietteen Rocktoimittajan illallinen -ohjelmaa. Lakatut varpaankynnet -ohjelman loppuminen ei sen sijaan vaikuttanut mielenrauhaani mitenkään, kasarimusiikki ohjelman teemana ei nyt vaan oikein riittänyt...

Vuioden 2016 alussa Yle Suomen musiikkiohjelmisto uudistui muutenkin. Ihan pohjaksi sanottakoon, että rakastan juonnettuja musiikkiohjelmia, joissa kerrotan soitetuista levyistä. Ja levyt eivät saa olla mitään standardisoittolistakamaa. Tässä ensivaikutelmiani uusista ohjelmista:
Kaitsun nurkka - lauantaisin ja sunnuntaisin klo 20.09-21.00. Kai Ulmasen uusi ohjelma korvaa hyvin aiemmat Hajatusmusiikkia- ja Aulantai-ohjelmat. Ulmanen ansioituu usein horisemalla kappaleiden välissä täysin reaalimaailmaan kiinnittymättömiä, oudolla tavalla kiinnostavia juttuja.
Pekka Laineen ihmemaa - sunnuntaisin klo 10.03-11.00. Ohjelmassa lupaillaan "jazzia, viihdettä, elokuvamusiikkia, maailmanmusiikkia, laulelmia ja jopa klassisen musiikin pieniä helmiä" muun, tavallisemman tarjonnan joukossa. Pisteet siitä!
Kissankehto - sunnuntaisin klo 17.15-18.00. Supersuosikkini Susanna Vainiolan paluu! Ohjelmassa  monipuolinen musiikkitarjonta ja välijuonnot muodostavat ihania, tarinallisia kokonaisuuksia.

Radio-ohjelmat ovat minulle tärkeitä. En ole vieläkään oiken toipunut siitä, että Tähtisumua-ohjelma lopetettiin  (oliko vuoden 2014 lopussa jo vai..?). Haahuilen kuuntelemassa erilaisia iskelmä- ja nostalgiaohjelmia kuten Lauantain toivotut levyt, Muistojen bulevardi, Lepopäivän ratoksi jne. jne. Mikään ei vain oikein tunnu korvaavan Tähtisumua-ohjelmaa, josta nautin erityisesti nimenomaan Susanna Vainiolan juontamana.