Pohjolan valkea kaupunki, Oulu

Kesäloma huipentui vierailuun entisessä kotikaupungissa, Oulussa. Asuin siellä 1990-luvun. Silloin tuntui kyllä ihan hyvältäkin muuttaa pienemmälle paikkakunnalle nopeasti kasvaneesta kaupungista. Mutta Oulusta jäi tosi mukavia muistoja ja siellä on aina kiva käydä tutkailemassa mitä ne huimat taas ovat saaneet aikaan, ja missä se kaupunki nyt jo tulee vastaan. Tässäpä listaan Oulusta muutamia "asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin".

Ainolan puisto ja Hupisaaret. Kauniina kesäpäivänä tuntuivat entistäkin eläväisemmiltä - oikea lapsiperheiden paratiisi!

Oulujoki  ja Patosilta. Joki oli jälleen kerran tulvan vallassa, puistoon karkaamassa... Patosillasta tulevat mieleen lukemattomat kävelyretket, matkat työhön ja kotiin. Tuijottelut ylä- tai alavirtaan.

Pikisaari, Hietasaari, Nallikari. Hienot ulkoilureitit keskustasta merelliseen Ouluun. Tässä Pikisaaren sillalta keskustan suuntaan otetussa kuvassa näkyy hienosti Oulun ajallinen kerrostuneisuus. Nostokurkien luona on työn alla tulevaisuus, uusi Sokos :)

Keskustan vanhat, upeat rakennukset. Esimerkiksi käy kaupungintalon ympäristö: sen kukkaistutukset ja hauska patsas. Kolmannessa kuvassa näkyvä hurmaava vaaleanpunainen rakennus on kulttuuritalo Valve.

Ja vielä pari asiaa, joita ei tullut dokumentoitua kuvina:
- ihana, ihana elokuvateatteri Star Tuirassa
- Antellin kahvilat ja Antellin omenahyve

Osallistuimme Oulun Seudun Oppaat Ry:n Sara Wacklinin jalanjäljillä -kävelykierrokselle ja tutustuimme Pohjois-Pohjanmaan museon Sara Wacklin -näyttelyyn. Oululainen Sara Wacklin (1790–1846) oli maamme varhaisimpia naiskirjailijoita ja naisten koulutuksen uranuurtaja. Kotiin tultuani kaivoin hyllystä esille luettavaksi hänen "Sata muistelmaa Pohjanmaalta" -kirjansa, jossa Sara kertoo 1800-luvun alun Oulun elämästä värikkäästi, voisipa sanoa juoruillenkin. Samalla siinä kerrotaan tuon ajan elämästä tosi havainnollisesti ja hauskasti.

Eikä Oulu-fiilistely tähän loppunut. Seuraavaksi käteen tarttui Pauliina Vanhatalon tuore "Pitkä valotusaika" -kirja, jossa kerrotaan taitelijakutsumuksen omaavasta Aarnista, joka haluaisi ponnistaa arkisesta valokuvaajan työstä uudelle tasolle, tekemään valokuvataidetta. Huono itsetunto ja ulkopuolisuuden tunteet mutkistavat paitsi urasuunnitelmia myös ihmissuhteita, perhe-elämääkin. Kirjan aikajänne on 1960-luvulta nykypäiviin. Pidin oikein kovasti kirjan kauniista kielestä ja luontevasta Oulun murteen käytöstä.