3. kvartaalissa luin syystä tai toisesta aika paljon perheestä ja perhesuhteista kertovaa kirjallisuutta. Vedin elämäni ensimmäistä kertaa kirjallisuuspiirin istunnon ja aiheena oli Itkosen Teoriani perheestä -kirja. Luin kirjan kirjallisuuspiirin tapaamista varten uudelleen. Ajatttelin kirjasta syntyvän helposti keskustelua, ja kyllä sitä ihan kivasti syntyikin. Mutta olin kyllä vähän ihmeissäni siitä, että kirja oli ärsyttänyt muutamaa lukijaa kovasti. Ymmärsin, että arvostelijat suunnilleen pitivät Itkosta kermaperseenä, joka yrittää neuvoa muita. No, itse en kirjaa niin kokenut, vaan se on mielestäni hieno puheenvuoro perheestä miesnäkökulmasta (ok, hyväosaisen ja -tuloisen miehen...) - jota harvoin avataan näin henkilökohtaisesti. Puhumattakaan Ihmettä kaikki -kirjasta, jonka luin nyt ekaa kertaa - se vasta oli henkilökohtainen ja kaikki kunnia vaimolle, joka on täytynyt antaa lupa avata vaikeaa perhekriisiä kirjassa.
No, ehkä aihepiiri ei ole ihan niin ainutkertainen mieskirjailijallekaan. Jo heinäkuussa luin vähän vastaavanlaisen kirjan eli Harry Salmenniemen Valohampaan. Kustantajan sivuilla sanontaan näin: "Tarkka korva ja katse taltioivat kodin ja maailman ääniä ja näkyjä". Ja sitähän kirja oli, lapsiperhe-elämän kuvausta. Kaunokirjallisuutena saattoi olla ansiokkaampi kuin Itkosen kirjat, mutta minua miellytti Itkosen toimittajamainen tapa analysoida sitä elämää ja sen ilmiöitä, sekä verrata omaan lapsuuteensa. Salmenniemeltä en ole muita hänen "perhesarjansa" osia lukenut, mutta siinä on mielenkiintoisia yhtymäkohtia Itkosen perhekirjoihin: Itkosen kaksoset joutuivat näet keskosina teho-osastolle, Salmenniemen lapsi taas sairastumisen vuoksi.
Heti Itkosen perään luin Soili Pohjalaisen kirjan Perätilasssa. Siinä kirjailijan oloisesta nelikymppisestä naisesta on tulossa isoäiti, mikä saa hänen muistelmaan sukupolvien ketjua, äitiä, isoäitiä jne. ja suvussa periytyviä malleja, sitä millaisen äitiyden mallin hän on siirtänyt tyttärelleen. Synkeää perusväriä pehmentää Pohjalaisen hurtti huumori.
Pirkko Saision Vastavalo-kirja kertoi kirjailijan nuoruudesta ja osansa muistoissa on vanhemmillakin. Kyllä perhettä sivuttiin myös Roope Lipastin Kuuma linja -kirjassa, jossa kyllä lasten keskinäinen elämä oli merkittävämmässä roolissa ja oli mukavan kirjan mielenkiintoisinta antia. Perhettä ja erityisesti sisaruussuhteita käsiteltiin myös Napolitanon kirjassa Hello Beautiful (suom. Kaunokaiset). Siitä en ihan jaksanut innostua, ehkä englanniksi lukeminen söi jotakin pois kokemuksesta.
Elokuvarintamalla parhaalla katselukokemuksella ei sentään ollut mitään tekemistä perheen kanssa. Huima aikaseikkailu, jossa Edo-kauden samurai lennähtää nykypäivään eli A Samurai in Time, oli kvartaalin kiinnostavin elokuva.
