Kesäretki Raumalle

Kesäretkipäivä Raumalla alkoi lounaalla, sen verran myöhään Raumalle saavuimme. Olimme jo etukäteen tutustuneet lounastarjontaan ja matkailuhengessä päätimme poiketa Teatteriravintola Ankkurissa syömässä raumalaista (merimiesten?) perinneruokaa, lapskoussia. Teatteriravintola tarjoaa sitä joka päivä. Raaka-aineita ovat naudan- ja porsaanliha sekä peruna ja juurekset, jotka haudutetaan hitaasti muhennokseksi. Maku on peräisin raaka-aineiden pitkästä kypsytysajasta. Perusmausteina käytetään suolaa ja pippuria. Lapskoussi syödään perinteisesti voisulan kanssa, lisäkkeenä suolakurkku- ja punajuuriviipaleet. Oli muuten yllättävän hyvää, lisää piti hakea, kun alkuun otin aika varovaisen annoksen.

Yleiskuvien ottaminen jäi aika vähälle, mutta lainataan tähän nyt yksi kuva Rauman kaupungin kuvapankista - sieviä puutaloja siis riittää Vanhassa kaupungissa, joka - kuten kaikki varmaan tietävät - on Unescon maailmanperintökohde.

Raumalla sijaitsee neljä Rauman kaupungin museovierailukohdetta. Kohteet ovat Vanha Raatihuone, Rauman taidemuseo, laivanvarustajan koti Marela sekä merimiesten ja käsityöläisten koti Kirsti. Ehdimme vierailla kahdessa viimeksi mainitussa.

Marela on Rauman museon suosituin käyntikohde. Marela on ollut laivanvarustajien koti jo 1700-luvulta saakka. Tämä rakennus on rakennettu 1825. Talon omisti 1870-luvulta vuoteen 1906 Granlundien perhe, jonka elämää museo esittelee. Gabriel Granlund (1819–1901) kuului kaupungin varakkaimpiin kauppias-laivanvarustajiin. Gabrielin jälkeläiset sitten taisivat aika nopeasti hasssata koko omaisuuden, näin muistelen....

Marela on ollut museona vuodesta 1982 lähtien. Sisätilojen kiinteät kalusteet kuten Arabian kaakeliuunit, ovet, kattojen maalaukset ja paneloinnit kertovat vauraudesta.  Alkuperäinen irtaimisto hajosi konkurssihuutokaupassa, mutta vastaavaa on etsitty Rauman museon kokoelmista ja muualta ja sekin kertoo nyt laivanvarustajaperheen elämästä.

Marelan pihapiirissä on lukuisia ulkorakennuksia, muun muassa vilja-aitta, vaunuvaja, talli, leipomorakennus jne. Rakennusten nykyinen ulkoasu on peräisin 1800-luvun lopusta, jolloin myös Marelan päärakennusta laajennettiin ja se sai uusrenessanssityylisen vuorauksen.

Museossa on myös vaihtuvia näyttelyjä. Tällä kertaa niissä kerrottiin Rauman pitsin tarinaa,  hääperinteestä sekä ja tupakan(polton) kulttuurihistoriasta,

Kirsti on merimiesten ja käsityöläisten kotimuseo.  Kirstin päärakennus on yksi Vanhan Rauman vanhimmista rakennuksista. Se on rakennettu jo 1700-luvun alkupuolella. Kirsti ehti olla 200 vuotta saman suvun omistuksessa ennen kuin se 1970-luvulla siirtyi museolle. Tämä museo on kesäkohde.

Talon omistajina ollut merimiehiä, työmiehiä ja käsityöläisiä - monenlaisia ammatinharjoittajia. Kirstin naiset ovat olleet tunnettuja nyplääjiä 1700-luvulta näihin päiviin. Museo esittelee omistaja- ja vuokralaisperheiden asumista 1900-luvulla. 

Museon pihapiiri oli erityisen idyllinen - pihalla kasvoi perinnekasveja ja voin kuvitella, kuinka mukava siellä olisi vierailla hedelmäpuiden kukinta-aikaan...

Päiväretket lähikaupunkeihin ja -kohteisiin ovat nykyään melkein mukavinta matkailua, mitä tiedän. Mihinkähän seuraavaksi? Uuteenkaupunkiin? Paimioon? Johonkin kartanoon?

Syyskuun haaste: pehmeä

Kristiina K:n syyskuun haasteen aihe on pehmeä. Moni on esitellyt jotakin tekstiilejä, niin minäkin.

Nyt menee ilonaiheista vähän valittamisen puolelle, mutta minulla on ikävä vaiva, levottomat jalat. No, onneksi ei hirveän pahana kuitenkaan. Mutta välillä on huonompi ilta, jolloin nukkumaan mennessä jalkoja pakottaa (tai miten sen tunteen nyt määrittelisi), ja niitä on mahdoton pitää paikoillaan. Satunnaisen vaivan logiikkaa en ole keksinyt, mutta ainakin pitkään istuminen tuntuu olevan riskitekijä. Ehkä myös liian vähäinen juominen?

Silloin kaivan esille kaikki kikkakolmoset. Levitän sääriin ja pohkeisiin jotain rentouttavaa geelivoidetta ja kaivan esille nämä kuvassa näkyvät PEHMEÄT vermeet.

Ensin vedän jalkoihin Villa-Aitan unisukat, joita toki pidän usein muutenkin. Meillä kun nukutaan hyvin viileässä makuuhuoneessa (talvella n. 16-17 astetta). Unisukat ovat tosi pehmeää merinovillaa, niin pehmeää, että ihan vaan yökäytöllä kulutan yhden parin vuodessa.

Jos levottomat jalat vaivaavat, saatan vaikka ihan yöksikin vielä vetää jalkaan Ruukin Kehräämön alpakkasäärystimet. Ne vasta ovat tosi pehmeät ja lämpimät.

Näillä aseilla olen saanut levottomat jalat asettumaan yöunille. Ja tämä ei muuten sitten ollut maksettu mainos. Kotimaisia yrityksiä mainostaa mielellään.