Nuorempana olin innokas teatterissa kävijä, mutta vanhemmiten into on hiipunut. En tiedä miksi minun on vaikea eläytyä näyttämön tapahtumiin. Ainakin vaikeampaa kuin elokuviin yleensä. No, mikäli kyse on jostakin ison näyttämön "suuresta" näytelmästä, kaikki oikeasti tapahtuukin kaukana. Mitkään pienipiirteiset ilmaisukeinot eivät näy katsomon takaosaan, josta aina löydän itseni, kun en osaa varata lippuja hyvissä ajoin, vaan päädyn teatteriin vähän niin kuin ex tempore.
Viime viikonloppuna alkoi taas äkkiä tuntua, että NYT on lähdettävä ihmisten ilmoille, on tehtävä jotakin erityistä, että arjen harmaus ei ihan lannista. Sääkin oli ihan kamala, harmaata ja loskaa (vielä tuossa vaiheessa, sittenhän tulikin takatalvi lumineen...). Helsinki valikoitui suunnaksi ja sitten aloin kuumeisesti selata teatterien ohjelmistoja - löytyisikö jotain kiinnostavaa? Mutta ei, mikään ei oikein sytyttänyt.
Kunnes silmiin osui Lilla teaternin mainos Jakob Höglundin ohjaamasta näytelmästä Kris och katastrof i Mumindalen. Nopeat tarkastukset netistä osoittivat, että tämä voisi sopia. Muumisarjakuviin perustuva näytelmä yli 10-vuotiaille, myös musiikkia (ihan hyvä, jos kielitaito ei riitä, voi musiikkia ainakin kuunnella sujuvasti...). Sinne siis suuntasimme lauantai-iltapäivänä.
Ja sehän oli juuri sitä mitä kaipasin. Juoni oli aika viitteellinen (eli vajavainen ruotsinkielen taito riitti kutakuinkin kärryillä pysymiseen). Esityksen alkupuoli oli kepeämpää tavaraa. Kuten Lilla teaternin sivuilla sanotaan: "Rakastetut Muumihahmot pohtivat olemista, identiteettiä ja maailmantilaa muumifilosofian mukaisesti – pitäisikö panostaa velvollisuuksiin, hedonismiin, yrittäjyyteen, kuuluisuuteen vai psykoanalyysiin? Vai kotiapulaiseen?". Ainakin seuraavien sarjakuvakirjojen tarinoita olin tunnistavinani esityksessä: Kuvitteluleikki, Viidakkoelämää ja Muumipeikko ja kultainen häntä. Synkempisävyinen loppuosa perustui Muumipeikko ja pyrstötähti -tarinaan.
Juonta ei edes kaivannut, koska esitys oli niin mahtava visuaalinen iloittelu! Käykääpä katsastamassa esityksestä otettuja kuvia teatterin sivuilta. Tiukka mustavalkoinen väritys ja yksinkertaisten graafisten lavaste-elementtien käyttäminen loi sarjakuvamaisuutta. Muumikirjojen hahmoja oli laaja valikoima - kymmeniä ja kymmeniä - eri tavoin kekseliäästi toteutettuina. Lavalla pyöri valtavia hahmoja kolmimetrisestä Vilijonkasta pieniin käsinukkeihin. Nuket ja nukketeatteriammattilaisten taitava työskentely oli parasta esityksessä.
 |
| Esiripusta alkaen visuaalinen ilme oli mietitty tarkkaan. |
Esityksessä oli tosiaan myös paljon musiikkia. Ensimmäisessä näytöksessä käytettiin yksinkertaisia rytmejä ja svengaavia "puhekuoroesityksiä", toisessa näytöksessä musiikkia vietiin perinteisempään suuntaan, laulettiin pianon säestyksellä jne. Hyvin sekin toimi.
Perinteinen näytelmä ei siis oikein kiinnosta, siksipä viime vuoden aikana on tullut katsottua vähän erikoisempia esityksiä: tämän muuminäytelmän lisäksi Red Nose Companyn revyymäinen Aleksis Kivi -esitys sekä oopperaa ja sirkusta yhdistelevä CircOpera 2.0-esitys. On ihanaa, että on tarjolla vaihtoehtoja myös minunkaltaiselleni teatterikävijälle!
