Kirjoihin on tässä kvartaalissa ilmestynyt pari huipputähteä! Ensimmäinen huipputähti meni Jakob Wegeliuksen kirjalle Merten gorilla, joka oli ihanan vanhanaikainen seikkailukirja, vähän Jules Vernen henkeen. Päähenkilö kuitenkin - yllätys, yllätys - on oikeasti gorilla, ja siitä tulee vähän erikoisempi tvisti tarinaan. Kirja on palkittu sekä Ruotsin parhaan lasten- ja nuortenkirjan August-palkinnolla vuonna 2014 että Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnolla. Kirja sopii kyllä aikuisellekin. Se on pitkä ja polveileva, joten se lukeminen vaatii kyllä lapselta ja nuorelta vähän lukutottumusta... Jatko-osaa, Hudson Queenin ruusua, en ole vielä lukenut.
Pitkä ja polveileva tarina on myös toinen huippuelämystähden saanut kirja eli Madeline Millerin Kirke. Kirjassa kerrotaan feministisessä hengessä auringonjumala Helioksen nuorempiin lapsiin, vähäisempiin jumaliin kuuluvan Kirken tarina. Kirjan henkilökaarti on vaikuttava otos kreikkalaisen taruston jumalia ja Wikipedia lauloi, kun piti tarkistella tarinoita ja henkilöitä. Kirjan perusjuoni on se, että Kirke mustasukkaisuudessaan muutti ihanan nymfin, Skyllan, merihirviöksi ja joutui itse rangaistukseksi eristykseen Aiaiain saarelle. Saarella vieraileviin ohikulkijoihin kuului mm. Odysseus. Viimeisen päälle hyvää viihdettä!
Pari nuoruuskuvausta jä kirjoista mieleen, hyvässä tai pahassa. Toinen niistä oli Anni Ihlbergin Ilonpilaaja, joka kertoi nuoruusiästä ja kaveruudesta yläasteiästä taidelukion kautta opiskelujen alkuun. Tässä kirjassa näkökulma on yksilön, "hankalana" pidetyn nuoren näkökulma. Päähenkilölle, Lotalle, kaikki ihmissuhteet tuntuvat olevan vaikeita. Loppupuolelle kirjaa hän kuitenkin alkaa löytää paikkaansa, pääsee paremmin yhteyteen muiden kanssa. Sen sijaan Jenni Toivoniemen Valtakausi kertoo 1990-luvun taidelukiolaisten elämästä useiden nuorten, jengin, näkökulmasta ja ehkä siksi kirja minusta jää enemmän ulkopuoliseksi nuorten sekoilun kuvaamiseksi.
Mukava lukukokemus oli myös kiihkeästi odottamani Maggie O´Farrellin Hamnet. Ehkä kiihkeät odotukset eivät ihan täyttyneet, mutta kirja, jossa seurattiin Shakespearen perhe-elämää, oli kyllä kiinnostava.
Elokuvakausi oli ihan hyvä ja paranikin loppua kohti, kun Oscar-ehdokkaat tulivat ohjelmistoon. Kino Laikassa Karkkilassa vierailtiin ensimmäisen, mutta ei varmaan viimeisen kerran. Huippuelämystähden sai Drive my car -elokuva, joka sai siis parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Elokuva kesti kolme tuntia, ja etukäteen vähän hirvitti. Mutta sekä minä että siippa jaksoimme sen ihan hyvin. Elokuvassa oli monta tarinaa: kautta elokuvan harjoituksissa/esityksissä kulkeva Vanja-eno -näytelmä, tarina näytelmän ohjaajan toipumisesta vaimon kuolemasta, vaimon rakastajan tarina, ohjaajan autonkuljettajan tarina ja vielä takaumina tarina, jota ohjaajan vaimo kertoi rakastelun aikana. Mahtava kudelma piti mielenkiinnon hyvin yllä!
