Lapsena ja nuorena syksyn tulo oli hyvin konkreettinen muutos: koulu alkoi, kesätöistä lähdettiin opiskelemaan. Koulu- ja opiskelumaailmassa syksy on aina jotenkin se vuodenkierron alku. Monilla ihmisillä näin on myöhemminkin, syksyllä innostutaan uusista harrastuksista ja laitetaan elämää uuteen uskoon.
Olen syksyllä syntynyt ja koen vuodenajan jotenkin läheiseksi. Tunnelmani ovat kuitenkin usein hyvin kaksijakoisia, kesästä on vaikea päästää irti ja vaikka alkusyksy upeine väreineen on melkein lempiaikaani, ajatus loka-marraskuun pimeistä aiheuttaa ahdistusta. Sinänsä tuo pimeä kausi ei pelottaisi, jos sen saisi jotenkin ottaa rauhallisemmin ja kääntyä sisäänpäin, mutta eihän nykymaailma sellaista salli. Marraskuussakin on oltava työpaikalla pirteänä ja tuottavana kello 8 ja töissä on kiireisempää kuin kesällä...
Alkusyksyn värikkyyttä tuskin on suunniteltu ihmistä silmällä pitäen, luonnolla on ruskaan omat syynsä. Minulle ruska ja kauniit syyspäivät ovat kuitenkin se viimeinen mahdollisuus tankata valoa, värejä ja lämpöä loppusyksyä varten. Nyt on ollut aivan loistavia päiviä sellaiseen. Olen koettanut käyttää hyväksi kaikki ulkoilumahdollisuudet. Tänään otin päiväkävelyllä tavoitteeksi ikuistaa värejä talteen valokuvaamalla. On tämä luonnon ilotulitus vaan huimaa!
Risto Rasalla on lyhyt ja ytimekäs syysruno:
Puuruska, maaruska, maamaatuskan syystuska.
