Kirjastomme vuodenkiertoon kuuluu uutuuskirjaesittely Lukuviikolla, jota vietetään aina huhtikuun loppupuolella. Siihen valmistaudutaan ahmimalla epätoivoisesti uutuuskirjoja. On vaikea suositella kirjaa, josta ei oikeasti pidä, ja tosiasia on, että "suosittelukelpoista" kirjaa kohti joutuu lukemaan useamman "ihan kivan" tai ehkä jopa tylsän kirjan. Toisaalta, joskus stressiä tulee siitäkin, voisko omasta mielestä hyvä, ehkä vähän erikoinen kirja olla muistakin hyvä - lukuvinkkejä pitäisi pystyä antamaan moneen makuun... Monenlaista tuli siis luettua tässä kvartaalissa.
Kevään kirjailijoista Soili Pohjalainen on mukava tuttavuus. Hänen kirjansa voi antaa mielestäni hyvin monenlaisten lukijoiden käteen, kerronta on sujuvaa ja hauskaa, ei liian vaikeaa. Kirjojen nimetkin ovat ytimekkäitä, Käyttövehkeitä seurasi tämän kevään uutuus, Valuvika (Atena, 2019). Paula Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet -kirjaa (Otava, 2019) on myös helppo suositella monille, esim. niille jotka pitävät Enni Mustosesta tai Eira Pättikankaasta.
Tähän kvartaaliin osui pari trendikästä romaania, joista olen lukenut lähinnä ylistäviä arvosteluja ja kommentteja: Sally Rooneyn Keskusteluja ystävien kesken (Otava, 2019) ja Celeste Ng;n Tulenarkoja asioita (Gummerus, 2019). Ymmärrän, miksi niitä ylistetään, mutta etenkin Rooneyn kirjassa minua vaivasi jotenkin päälleliimattu, dialogeissa esiintuotu "sivistyneisyys" ja Ng taas oli, no ... niin amerikkalainen. Toki lukemisen arvoisia molemmat.
Minun huippuelämyksnei olivat Eugenidesin Oikukkaat puutarhat (Otava, 2019), Ishiguron Menneen maailman maalari (Tammi, 1988) ja Khemirin Isän säännöt (Johnnny Kniga, 2019). Kolme hyvin erilaista kirjaa. Eugenidesin novellit hurmasivat arvaamattomuudellaan - tarinoista ei totisesti tiennyt mihin ne kääntyvät, päähenkilöt eivät olleet mitään hyviksiä jne. Ishiguron kirjoissa kieli on jotenkin sellaista, että sen lukeminen on kuin vaivatonta hengittämistä, sanat totisesti tietävät paikkansa. Sota-ajan elämänratkaisujen jälkikäteinen moraalipohdinta on aiheena kiinnostava. Khemiri kirjoittaa aivan toisenlaista, mutta myös kiinnostavaa kieltä: lyhyitä lauseita, jotka tuovat tunnelmat käsinkosketeltavaksi. Hieno tarina miehestä, joka pyrkii täyttämään roolinsa isänä, poikana, aviomiehenä, veljenä jne.
Elokuvista en sano mitään, huhtikuussa en edes käynyt elokuvissa - koska lienee noin pitkää taukoa ollutkaan talvikauden aikana?
