sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Torilla

Rakkaassa pikkukaupungissamme on toimiva tori. Tori palvelee asiakkaita tiistaisin,  torstaisin ja lauantaisin klo 7-14, kesällä klo 7-15. Töissäkävijälle arkiajat ovat tietysti vähän hankalat, mutta jos vain  olemme kotona viikonloppuna, askeleet suuntaavat lauantaiaamupäivällä Forssan torille.

Toritunnelmaa eilen

Eikä vain  fiilistelemään toritunnelmaa, vaan tori on tosi tärkeä elintarvikkeiden hankintapaikkamme. Kalan ostamme melkeinpä ainoastaan torilta. Salolainen Aspin kalaliike (http://kalaliikeasp.fi) palvelee  myös forssalaisia kaikkina toripäivinä. Itse asiassa pahimmilla talvipakkasilla Asp on joskus ainoa paikalle uskaltautunut  myyjä, siitä heille ihan erityinen kunniamaininta - kalan saaminen  on aina taattu! Kalan lisäksi saa tarvitessaan myös käsittelyohjeet. Hyvälaatuisia juureksia tarjoaa useampikin myyjä lähes vuoden läpi, tarjolla on perunaa Lopelta, hyviä luomutuotteita Tammelasta, unohtamatta Tonterin Veijoa, jolta saa mukaan juuresten lisäksi lyhteet linnuille sekä keväällä ihanat (ja kestävät!) tulppaanit ja narsissit.

Kesällä torielämä tietysti vieläkin vilkastuu, silloinhan torilta saa käytännössä kaikki tarvitsemansa vihannekset ja marjat. Voin vakuuttaa, että samana aamuna nostettu varhaisperuna tai kirsikkatomaatti suoraan tuottajalta ostettuna on aina laadukkaampaa syötävää kuin  kauppojen tukkuketjujen kautta pyöritetty tavara. Vaikka kauppa ehkä voi kilpailla hinnoilla, en pidä torin hinta-laatusuhdetta yhtään pahana. Tori on myös suosittu kukkien ostopaikka, mutta siitä en enempää tiedä, kun en ole kesäkukkaihmisiä.

Torin kesäistä, kukkaista tunelmaa

Torikauppaan kuuluu tietty kiireettömyys ja hiljaisempaan aikaan on mukava vaihtaa vähän kuulumisiakin torikauppaiden kanssa. Sosiaalista elämää torilla edustavat myös useammat torikahvilat, joista johonkin on  mukava istahtaa kahville ostosten lomassa tarkkailemaan (kesäajan) vilinää. Itse olen koukuttunut Härkätien Herkkujen (entinen kahvila Cafelot) toscapiirakkaan, joten istahdan useimmiten sinne. Niin myös eilen, kun myyntivaunu oli tämän kevään ekoja kertoja torilla. Vaunun kylkeen oli laitettu lämitetty teltta asiakkaille. Teltassa oli tiivis tunnelma, joten istahdin ennalta tuntemattonan rouvan kanssa samaan pöytään. Ja meillä olikin  mukava juttutuokio siinä kahvipöydässä, melkeinpä unohdin että olemme Hämeessä, jossa small talk on usein aika jähmeää. Torilla hämäläisyyskin saattaa väistyä :)

Niin, tämä toscapiirakka....

Forssan tori on mielestäni mukava arkitori ja viihdyn siellä paremmin kuin esim. kesämökkipaikkakuntamme Heinolan kesäasukkaiden ruuhkauttamalla torilla, puhumattaaaan lähiseudulla sijaitsevasta Somerniemen kesätorista, joka kyllä sekin on nähtävä kerran eläessään (mutta ei sitä tungosta ja ruuhkaa usein jaksa...).

Lähimmän torisi tiedot voit tarkistaa täältä: http://www.tuletorille.fi/