Hatunnosto elokuva-alan puurtajille

Ymmärrän että kannattavaa elokuvabisnestä tehdään Finnkinon ja Bio Rexin kaltaisissa elokuvateatteriketjuissa.  Aina jaksaa kuitenkin hämmentää että esim. Turun kokoinen kaupunki on pelkän  Finnkinon elokuvatarjonnan varassa. Naapurikaupunki Hämeenlinnasta kuului hiljan huonoja uutisia, Bio Rex osti Bio Marilynin viime huhtikuussa pitkäaikaiselta elokuvayrittäjältä. Vuoden loppuun mennessä olikin tullut selväksi, että "asiakkaat ovat valinneet Bio Rexin" ja Marilyn voitiin lopettaa.

Siksipä niin ilahdutti käydä entisessä kotikaupungissa, Oulussa, ja nähdä että pieni ja perinteinen, perheyrityksenä toimiva elokuvateatteri voi pärjätä. Taas oli Tuiran Star-elokuvateatteria laajennettu, nyt käytössä on jo 5 salia. Star 1 -sali on Suomen toinen (ja Oulun ainoa) Dolby Atmos - 360 asteen äänenetoistojärjestelmällä varustettu sali. Siellä on myös 4K-projektori (???).  Mutta tekniikka on sivuseikka verrattuna siihen, että paikassa on säilynyt  lupsakka asenne asiakaspalvelussa. Sama, jonka muistan niiltä ajoilta, kun naapurista kipaisin elokuviin suunnilleen tohvelit jalassa, kahdesta salista yleensä siihen pienempään, jossa esitettiin ne erikoisemmat elokuvat. Tällä kertaa katsottiin Chazellen ylistetty La La Land -musikaali ja mikäs oli katsellessa, kun käytössä oli tuo huippuäänentoisto, valtava valkokangas ja uutuuttaan hohtavat penkit...

Ja polkupyörällä paikalle, tammikuussakin...

Star 1:ssä kaikki hohtaa uutuuttaan.

Samassa yhteydessä voisinkin  kehua kotikaupunkini Forssan elokuvateatterit. Eipä tule mieleen muuta tämän kokoista kaupunkia, jossa elokuvia pyöritettäisiin kahdessa elokuvateatterissa.  Forssan Elävienkuvien teatteri toimii yhdistyspohjalta. Normaalin elokuvatoiminnan lisäksi puitteiltaankin historiallisessa teatterissa järjestetään aina elokuussa hillittömän hienot Mykkäelokuvafestivaalit. Bio-Kaari -teatteri taas on perheyrityspohjalta toimivat yksityinen elokuvateatteri. Voi sanoa, että nämä kaksi elokuvateatteria ovat muokanneet käsitystäni kotikaupungistani rutkasti positiivisempaan suuntaan. Ja vastaavat varmaan myös suurelta osalta mielenterveydestäni...

Lux Helsinki 2017

Poikettiin sunnuntaina Helsingissä katsomassa Hurjaruuthin Talvisirkus Muisti, ja esityshän oli taas hyvä. Mutta koska Lux Helsingistä on niin paljon kohistu ja bussi kotiin lähti vasta klo 18, päätettiin sitten käyttää tuo viimeinen tunti tutustumalla valotaiteeseen.  Sunnuntain sää oli leuto, väkeä liikkellä kuin pipoa, mutta reippaalla otteella rymistelimme läpi useita kohteita. Vähän juoksuksihan se meni, mutta parempi  edes näin kuin ei ollenkaan. Jossain kohdissa olisi toki mielellään pysähtynyt fiilistelemään pidempäänkin.

Sitten kun vielä yritti kuvata vauhdissa, niin eihän kuvista nyt mitään mestariotoksia tullut. Jotta olisi saanut vangittua juuri sen oikean hetken, olisi pitänyt odotella pitkäänkin. Esimerkiksi tätä Stora Enson seinään heijastettua Shaderin Cube-animaatiota olisi varmaan kannattanut tarkkailla pidempäänkin, enkä kuvalla onnistunut vangitsemaan kauneimpia värejä. Huomasin muuten taas, että näissä valoteoksissakin sini-vihreä on väriyhdistelmä, jota en voi vastustaa...:

Outi Pieskin Gorži oli yllättävän tehokas illuusio Tuomikirkon kappelin ikkunoista ryöppyävästä vedestä:

Topelian sisäpihan Flowers of Life - valoinstallaatiot olivat tosi näyttävät, sellaiset unen- tai sadunomaiset. Pihalle oli vähän kurja jonotella, mutta puiston tenhoa kyllä lisäsi se, että ihmisiä oli sisällä aika hillitty määrä kerrallaan:

Ja entäs sitten Tuomikokirkko ja koko Senaatintori, joka jo arkiasussaan on  mielestäni tosi hieno paikka ja pystyy kilpailemaan minkä vain ulkomaisen turistinähtävyyden kanssa. Tarja Ervastin Domus 360° – Neljä kotia teki kirkosta vielä tenhoavamman. Tässäkin ajanpuutteen vuoksi saimme varmaan vain kalpean aavistuksen koko teoksesta:

Koko Lux Helsingin idea on hieno: ilmainen, kollektiivinen tapahtuma, joka sopii kaikenikäisille kaupunkilaisille. Hieno juttu myös ulkomaislle talvituristeille -  jotakin jonka he ehkä muistavat Helsingistä vielä pitkään... Yksi asia kyllä vähän ihmetytti: eikö Helsingissä todellakaan osata/pystytä auraamaan lumia, liukkaassa lumipuurossa tallominen kun oli aika raskasta hyväkuntoisellekin.