Lempipatsaani

Jos minulta jossakin yhteydessä kysyttäisiin, mikä on lempipatsaani, minulla olisi jo vastaus valmiina. Se seisoo kesämökkipaikkakuntani, Heinolan, museon pihassa. Kalakissa-patsaan on tehnyt kuvanveistäjä Anja Juurikkala (s. 1923 Heinolassa). Aina kesän alussa pitää käydä tervehtimässä kissaa talven jäljeltä, vaikka museoonkaan ei poikkeaisi. (Heinolassa on muuten useita mainioita museoita, mutta se on jo toinen juttu).

Anja Juurikkalan suuntautuminen taidealalle ei ollut mitenkään itsestään selvää. Äiti olisi halunnut hänestä sairaanhoitajaa tai opettajaa. Taideteollisuuskeskuskouluun hän kuitenkin sitten pyrki ja pääsi vuonna 1943.

Anja Juurikkala työskenteli Arabialla vuodesta 1946 vuoteen 1960. Hänet tunnetaan monista astioiden kuva-aiheista, jotka muuten usein liittyvät eläimiin, esim. Heluna-maitokannu ja lastenastiasto Zoo. Heinolan museon kokoelmissa on myös Juurikkalan suunnittelemia ihastuttavia pieniä koriste-eläimiä.

1960-luvun alussa Juurikkala turhaantui työhönsä Arabialla. Hän pyrki ja pääsi Taideakatemian kuvanveistolinjalle. Materiaalikseen Juurikkala valitsi pronssin. Hän toi entisestä työstään mukana myös huumoria veistoksiinsa. Kalakissa-veistos kuuluu ehdottomasti samaan jatkumoon Arabialle tehtyjen eläinhahmojen kanssa. Patsaan ensimmäinen valos valmistui 1970.



Kuin elävä, eikö totta?

Museoretki Mänttään

Suuntasimme kohti Mänttää eräänä sateisena kesäkuun lopun arkipäivänä. Gösta-museon parkkipaikalla puolen päivän aikaan alkoi ahdistaa... Autolle ei löytynyt paikkaa - lähtivätkö kaikki sadepäivää pakoon taidemuseoretkelle? Päätimme sunnata tutustuman ensin Gustaf-museoon ja lounaalle ja katsastaa tilanteen myöhemmin.
Funktionalismia edustava Gustaf-museo Mäntän keskustassa valmistui G.A. Serlachius Osakeyhtiön pääkonttoriksi vuonna 1934. Museona se avattiin vuonna 2003. Kyllähän näyttelytkin kiinnostavia olivat, mutta parasta oli kuitenkin museoitu pääkonttorimiljöö, johtajan ja johtokunnan arvovaltaa huokuvat huoneet.

Gustafin jälkeen pistäydyimmen lounaalla tehtaan edustus- ja vierastiloiksi sekä henkilöstön kokoontumis- ja harrastuspaikaksi rakennetulla Mäntän Klubilla. Ruoka oli hyvää ja tilat hienosti entisöidyt.

Sitten uusi yritys Göstaan ja olihan se parkkipaikka tyhjentynyt. Museoon kannattaa siis ehkä suunnata iltapäivällä näin kesäruuhkien aikaan. Gösta Serlachius suunnitteli taidemuseota vuosien ajan, mutta totta suunnitelmasta tuli vasta hänen kuoltuaan, kun Ruth Serlachius yhdessä Gösta Serlachiuksen perillisten kanssa päätti avata osan Joenniemen kartanosta elokuussa 1945 museokäyttöön. Se oli tuolloin maamme seitsemäs taidemuseo. Vuonna 1972 taidesäätiö osti Joenniemen kartanon ja sitä ympäröivän puiston. Vuosina 1983-84 Joenniemen kartano restauroitiin perusteellisesti ja otettiin kokonaisuudessaan taidemuseokäyttöön. Ja nyt sitten taidemuseoon on uutena osana liitetty espanjalaisen arkkitehtitoimiston suunnittelema uudisosa.


Vanha Joenniemen kartano

Uusi osa istuu luontoon

Vanhan ja uuden liitos toisesta suunnasta...

Vanhan ja uuden liitos toisesta suunnasta...

Vanha Joenniemen kartano on hienosti ylläpidetty ja toimiva näyttelytila. Nyt siellä oli esim. Maisema ja hullu kuvailija -näyttely, jossa kultakauden ja modernismin töihin yhdistyi Riikka Ala-Harjan tekstejä. Uuden paviljongin puolella oli esim. suomalaista ja kansainvälistä pop-taidetta esittelevä SuperPop! -näyttely. Hieno yhdistelmä arkkitehtuuria ja kuvataidetta kaiken kaikkiaan.

Unohtamatta kartanoa ympäröivää puutarhaa, josta olisi ehkä voinut nauttia enemmänkin, jos ei olisi lähes koko ajan satanut kuin saavista kaataen...  Ja olisihan Mäntässä ollut kuvataideviikkojen näyttelyjäkin, mutta ei sitä nyt kaikkea ehdi yhdessä päivässä.